Pyhää tavallisessa – valokuvataide sukupolvien tarinoiden tallentajana
Miksi jotkin tavalliset esineet tuntuvat korvaamattomilta? Miksi vanha kukkakuosi, tutun kodin tuoksu tai vuosikymmeniä käytössä ollut arkinen esine voivat kantaa mukanaan voimakkaita tunteita? Ihmiset rakentuvat muistoista, läheisistä suhteista ja sukupolvien mukana kulkevista tavoista. Valokuvataide voi tehdä nämä näkymättömät yhteydet näkyviksi.
Valokuva tunnetaan usein hetkien tallentajana. Sillä voidaan kuitenkin tuoda näkyväksi myös jotain paljon vaikeammin määriteltävää: muistia, menetystä, sukupolvien välisiä yhteyksiä sekä niitä hiljaisia kerroksia, joista ihmisen identiteetti rakentuu.
Opinnäytetyöni taiteellinen osuus Jae syntyi tarpeesta tarkastella äitiyttä, muistamista, sukupolvien välisiä suhteita sekä omaa itseäni valokuvataiteilijana. Työn lähtökohtana toimivat kolme sukupolvea: isoäitini, äitini ja minä itse. Työskentelyn aikana aloin ymmärtää aiempaa syvemmin, kuinka ihmiset kantavat mukanaan toisiaan tavoissa, esteettisissä mieltymyksissä, hoivassa, muistoissa ja jopa tavoissa nähdä maailma.
Monelle meistä tietyt paikat tai arkiset yksityiskohdat muodostuvat osaksi omaa tarinaa. Minulle yksi tällaisista paikoista on sukumme mökki Pohjois-Karjalassa. Vuosikymmeniä suvussamme kulkenut paikka on ollut lapsuudesta asti maisema, johon liittyvät kesät, läheiset ihmiset, yhteiset ruokapöydät sekä sukupolvien mukana kulkeneet tavat ja muistot.
Mökillä aika tuntuu kulkevan eri tavalla. Samat maisemat, rakennukset, tekstiilit ja pienet yksityiskohdat säilyvät vuodesta toiseen lähes muuttumattomina. Juuri tällaisissa paikoissa sukupolvien välinen jatkumo muuttuu näkyväksi. Muistot eivät rakennu vain suurista hetkistä, vaan myös toistuvista arkisista kokemuksista, jotka alkavat vähitellen muodostaa käsitystä kodista, turvallisuudesta ja siitä, mistä itse tulee.
Valokuvataiteessa tällaiset ympäristöt voivat toimia enemmän kuin kuvauspaikkoina. Niistä voi muodostua merkitysten kantajia. Opinnäytetyöni taiteellisessa työskentelyssä sukumme mökkiympäristö nousi yhdeksi keskeiseksi symboliksi. Siihen kietoutuivat muistot, sukupolvet sekä ajatus siitä, kuinka ihmiset jättävät jälkiä ympärilleen – joskus niin hienovaraisesti, ettei niitä huomaa ennen kuin pysähtyy katsomaan tarkemmin.
Työskentelyni aikana nousi vahvasti esiin ajatus sukupolvien jatkumosta. Perityksi eivät siirry ainoastaan ulkonäkö tai geenit. Ihmiset kantavat mukanaan myös toimintatapoja, esteettisiä mieltymyksiä, arvoja sekä käsityksiä kodista, kauneudesta ja huolenpidosta. Osa näistä yhteyksistä on näkyviä, äänekkäitä, kun osa taas on lähes huomaamattomia.
Pysähtyminen aiheen äärelle tarjoaa mahdollisuuden tarkastella näitä kerroksia. Valokuva välineenä on tähän loistava. Kuva voi tehdä näkyväksi asioita, joita on esimerkiksi vaikea pukea sanoiksi.
Samassa kuvassa voivat kohdata ilo ja suru, läsnäolo ja poissaolo sekä menneisyys ja nykyhetki.
Työni kautta aloin pohtia myös pyhyyttä uudella tavalla. Pyhyys ei näyttäytynyt uskonnollisuutena, vaan tavallisen elämän merkityksellisyytenä. Siinä, että joku pitää aina tuoreita kukkia pöydällä. Siinä, että kaikkien lempiresepti siirtyy sukupolvelta toiselle. Siinä, että rakkaus näkyy pieninä merkkeinä maailmassa vielä pitkään sen jälkeenkin, kun ihminen itse on poissa.
Henkilökohtaisesta kokemuksesta voi rakentua jotain yleisesti tunnistettavaa. Vaikka Jae pohjautui omaan perhehistoriaani, työskentelyn aikana käsittelin teemoja, jotka yhdistävät monia ihmisiä: vanhemmuutta, ikävää, luopumista, kasvamista sekä tarvetta kuulua osaksi jotakin itseä suurempaa.
Lopputulos on ollut minulle henkilökohtaisesti merkittävä. Valokuvien avulla voi rakentaa yhteyttä menneeseen, ymmärtää paremmin nykyhetkeä sekä tunnistaa niitä näkymättömiä lankoja, jotka sitovat ihmisiä toisiinsa. Minulle kävi työni kanssa juuri näin.
Joskus kaikkein merkityksellisimmät asiat eivät löydy elämän suurista hetkistä. Ne löytyvät tavallisesta elämästä, arjesta ja ympäristöstä – ja juuri siksi nekin voivat olla yhtälailla tärkeitä ja liki pyhiä.
Kuva: Hilja Mustonen
Artikkeli perustuu kirjoittajan opinnäytetyöhön, joka löytyy Theseus-tietokannasta: https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2026061024101