Raskausdiabeteksen digihoitopolusta tukea ammattilaisille ja asiakkaille
Terveydenhuollon resurssit niukkenevat. Pystyäkseen tarjoamaan yhdenmukaisia palveluita koko väestölle hyvinvointialueet ottavat käyttöönsä uusia digipalveluita. Samalla…
Terveydenhuollon resurssit niukkenevat. Pystyäkseen tarjoamaan yhdenmukaisia palveluita koko väestölle hyvinvointialueet ottavat käyttöönsä uusia digipalveluita. Samalla…
Tekoäly on nopeasti kehittyvä teknologia, joka on jo nyt jättänyt jälkensä monille aloille, mukaan lukien…
Uupumus on alati lisääntyvä haaste yhteiskunnassa, ja sen vaikutukset yksilön hyvinvointiin ja työkykyyn ovat merkittäviä….
Väestön yksilölliset palvelutarpeet ovat lisääntyneet ja sen myötä myös tarve kehittää asiakaslähtöisempiä palveluja osana sosiaali-…
Ylipainoisten aikuisten määrä on kasvanut Suomessa ja työikäisten lihavuus on lisääntynyt. Elintapaohjauksella on keskeinen rooli…
Suomen sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmän suurin uudistus käynnistyi vuonna 2023, jolloin hyvinvointialueet perustettiin ja ne alkoivat…
Etäjohtaminen on vakiintunut tavaksi johtaa koronapandemian ja hyvinvointialueiden perustamisen myötä. Etäjohtaminen edellyttää erilaista osaamista ja…
Robot Operating System 2 (ROS 2) on tehokas ja joustava alusta robotiikan kehittämisessä. UR5e on…
Ilma-vesilämpöpumppujen yhdistäminen kaukolämpöön voi parantaa energiatehokkuutta ja vähentää hiilidioksidipäästöjä. Hybridijärjestelmä mahdollistaa joustavan ja optimoidun lämmityksen…
Höyryturbiinien kunnossapidon tärkeys Höyryturbiinit ovat keskeisiä laitteita energiantuotannossa, sillä ne tuottavat yli puolet maailman sähköstä….
Varhaiskasvatuksen henkilöstö kohtaa perheitä päivittäin, kun lasta tuodaan tai haetaan varhaiskasvatuksesta. Näiden kohtaamisten merkitys perheille…
From clay tablets to automatic PowerBI dashboards. One of the oldest pieces of documentation, is…