Pankit tuntevat asiakkaansa eri tavalla
Rahanpesu ja terrorismin rahoittaminen ovat Euroopan Unionin tasolla merkittäviä uhkia talousjärjestelmän eheyttä ja kestävyyttä kohtaan. Tämän torjumiseksi on säädetty asetuksia, lakeja, direktiivejä ja ohjeistuksia käytännössä jokaiselle toimialalle, jossa rahaa liikkuu ihmiseltä toiselle. Samoja lakitekstejä sovelletaan myös pankkeihin, jotka ovat Euroopan pankkiviranomaisen mukaan suurimman rahanpesun ja terrorismin rahoittamiseen liittyvien riskien kohteena. Voiko mittavaa lainsäädäntökokoelmaa sitten tulkita eri tavalla, ja miten se ilmenee?
Suomi on Euroopan Unionin jäsen, joten sen lainsäädännössään täytyy ottaa huomioon Euroopan parlamentin ja neuvoston, tai komission määrittämät asetukset ja direktiivit. Käytännössä valtioneuvoston tehtävänä on soveltaa Euroopan Unionin säädökset osaksi Suomen lainsäädäntöä, mutta ne voidaan tarvittaessa kierrättää eduskunnalle käsittelyyn. Euroopan Unionin tason direktiiveissä on määrätty, että rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjunnan valvonta hoidetaan kansallisella tasolla jäsenvaltioissa.
Suomessa pankeille merkittävin lakiteksti on rahanpesulaki, jota Finanssivalvonta käyttää apunaan antaessaan ohjeistuksia suomalaisille pankeille, miten menetellä rahanpesua ja terrorismin rahoittamista vastaan. Finanssivalvonta on finanssivalvonnasta annetun lain puitteissa perustettu valvontaviranomainen Suomessa toimivien finanssilaitosten valvontaan. Merkittävä kohta rahanpesulaista pankeille on asiakkaan tuntemiseen liittyvät toimenpiteet, mutta mitä ne ovat?
Laista käytäntöön
Rahanpesulaki itsessään määrittää perustan sille, miten pankkien tulee asiakkaan tuntemisvelvoitteitaan toteuttaa. Finanssivalvonta tulkitsee lain kohtia finanssilaitoksille, sekä antaa omia ohjeistuksiaan näihin tilanteisiin. Pankkien tulee riskiperusteista lähestymistapaa käyttämällä määrittää Finanssivalvonnalle, kuinka ne aikovat toimissaan tuntemisvelvoitteen toimensa toteuttaa. Lakitekstit ja Finanssivalvonnan ohjeistukset ovat kaikille julkisia saatavilla olevia tietoja, mutta ne eivät vieläkään kerro tyhjentävästi sitä, mitä pankkien tulee asiakkaistaan tietää.
Tutkimus kävi läpi tuhansia sivuja lainsäädännöllisiä tekstejä ja viranomaisten ohjeistuksia muodostaakseen tarkistuslistan niistä asioista, joita pankkien tulee vähintään asiakkaistaan selvittää. Suomalaisiin pankkeihin varattiin aika peruspankkipalvelujen avaamiseksi, ja niihin marssittiin tarkistuslistan kanssa tarkistamaan, miten asiakkaan tuntemisvelvoitteita asiakassuhteen alussa toteutetaan. Tutkimuksen ideana oli selvittää, onko pankkien välillä eroja asiakkaasta selvitettävistä asioista, ja mistä erot voisivat johtua.
Perusasiat hallussa
Tutkimuksen alkuperäinen epäilys ei ollut se, että tuntemisvelvoitteiden täyttämisessä olisi merkittäviä puutteita. Perustellusti pankit kyselivät tarkistuslistan ulkopuolelta käteisen käytöstä, joka on monessa eri lähteessä todettu merkittävimmäksi rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riskitekijäksi. Myös kysytyt työnantajatiedot voidaan todeta liittyvän korkean riskin kolmanteen maahan liittyvään kytkökseen, tai mahdolliseen poliittiseen statukseen, jotka osaltaan vaativat pankeilta rahanpesulain puitteissa lisätoimia. Edellä mainittujen seikkojen voidaan selittää pankkien riskiperusteisesta lähestymistavasta. Merkittävimpänä asiana tarkistuslistan ulkopuolelta kysytyistä asioista liittyivät siviilisäädyn, tai asumismuodon kysymiseen. Tutkimus ei osannut viitata lakiin tai ohjeistukseen, jossa näihin tekijöihin nähtäisiin liittyvän asiakkaan korkeampi riskitaso.
Finanssivalvonta ja rahanpesulaki määrää, että henkilöllisyysasiakirjassa olevan kuvan on täsmättävä asiakkaaseen. Tutkimus ei varmuudella pysty osoittamaan, että kaikki pankkivirkailijat varmasti tämän asian tarkastivat. Toisaalta on mahdotonta realistisesti arvioida, etteikö näin olisi tehty. Tutkimus kuitenkin painottaa noudattamaan tarkkuutta tilanteissa, joissa kaksi toisilleen tuntematonta henkilöä solmivat pankkisuhteen, jossa laki määrää henkilöllisyysasiakirjaa koskevasta tarkistettavasta asiasta.
Jatkoa ajatellen
Pankkien välillä on siis eroja asiakkaan tuntemisvelvoitteen tulkinnassa. Fundamentaaliset erot eivät olleet siinä mielessä merkittäviä, että tutkijan mielestä tarvitsisi yksittäistä pankkia nostaa esille. Yhtä kiinnosti tutkijan kryptoihin sijoittaminen ja toinen näkee sijoittajaluokituksen määrittämisen kuuluvan osaksi peruspankkipalveluiden avaamista. Esiin nostettavat seikat liittyvät yksittäisiin ihmisiin, ja heidän tapaansa toteuttaa asiakkaan tuntemisvelvollisuutta.
Yksi virkailija oletti automaattisesti, ettei tutkija ole poliittisesti vaikutusvaltainen tai tällaisen lähipiiriin kuuluva henkilö. Toinen virkailija ei viitsinyt tai halunnut merkitä asiakkaan tuntemistietoja koskevaan lomakkeeseen tutkijan ulkomaista pankkisuhdetta. Ainoastaan yhden virkailijan osoitettiin varmuudella verranneen henkilöllisyysasiakirjan kuvaa pankkipalveluita avanneeseen tutkijaan.
Tutkimus ehdottaakin tehtäville mahdollisille jatkotutkimuksille niiden keskittyvän sellaisiin seikkoihin, jotka jäävät virkailijan harkinnan varaan. Tällaisia voi olla esimerkiksi riskiä lisäävien elementtien kertominen tapaamisessa, tai mahdollisesti ulkomaiseen Euroopan Unionin jäsenvaltioon pankkipalveluiden avaaminen. Finanssivalvonnalle tutkimus ehdottaa, mikäli mahdollista; vastaavanlaisten tutkimusten teettämistä pankkien seurannassa.
Lähde
Heinonen, S. 2025. Suomalaisten luottolaitosten tuntemisen velvoite laista käytäntöön : erot luottolaitosten välillä – Theseus, Turun ammattikorkeakoulun opinnäytetyö.