Vastuullisuuden kehittäminen pk-yrityksissä julkisten hankintojen keinoin

23.12.2025

Keskustelu vastuullisuudesta on ollut pinnalla monilla aloilla erityisesti viime vuosikymmenen ajan. Julkisten hankintojen parissa vastuullisuus on aiheena erittäin ajankohtainen ja kestävämpään julkiseen hankintaan pyritään löytämään jatkuvasti uusia ratkaisuja. Suomessa tehdään julkisia hankintoja vuosittain miljardien eurojen edestä, samalla vastuullisuudessa olisi paljon kehitettävää niin suurilla kuin pk-yrityksilläkin.

Pk-yritykset Suomessa ja osana julkisia hankintoja

Suomen yrityksistä 99,9 % muodostuu pienistä ja keskisuurista yrityksistä. Näillä yrityksillä on suuri vaikutus Suomen talouskasvulle ja niiden toiminta heijastuu kaikille vastuullisuuden osa-alueille. Siksi näillä yrityksillä on suuri vastuu toteuttaa toimintaansa vastuullisella tavalla. Tämä ei kuitenkaan ole aivan yhtä yksiselitteistä kuin voisi luulla. Vastuullisuuteen liittyy edelleen hyvin paljon epäselvyyksiä ja tietoa ei aina ole tarpeeksi saatavilla tavalla, jota esimerkiksi pk-yritykset voisivat ja osaisivat hyödyntää. Pk-yritykset, jotka tekevät julkisia hankintoja tai osallistuvat niihin liittyviin tarjouskilpailuihin joutuvat vastuullisuuden alueilla suureen direktiivi- ja kriteeriviidakkoon, jossa voi olla vaikea navigoida, jos aiheista ei jo aikaisemmin ole kattavaa tietoa.

Julkisia hankintoja tekevät tavallisimmin valtio, kunnat ja kuntayhtymät sekä sellaiset muut hankintayksiköt, jotka toimivat hankintalainsäädännön määritelmien mukaan. Hankintalaki ohjaa ja luo koko pohjan julkisille hankinnoille. Näitä hankintoja ohjaavat osaltaan myös EU-tasolta tulevat erilaiset direktiivit sekä kansalliset kynnysarvot, jotka jakavat hankinnat arvon perusteella erilaisiin kokoluokkiin.

Jotta julkisten hankintojen parissa pystyttäisiin osallistamaan pk-yrityksiä enemmän ja pitämään huoli vastuullisuuden toteutumisesta, tulee hankintayksiköiden suunnitella toteutettavat hankinnat kattavasti. Suunnitteluvaiheella on merkittävä vaikutus hankinnan lopputulokseen. Hankintailmoituksessa on ilmoitettava riittävän selkeästi kriteerit, joita tarjoajalta odotetaan. Suuremmat hankinnat voidaan myös jakaa osiin, jolloin pk-yrityksillä on paremmat mahdollisuudet osallistua kilpailutuksiin.

Vastuullisuus julkisissa hankinnoissa

Vastuullisuus käsitteenä kattaa laajan kokonaisuuden, joka voidaan jakaa seuraaviin osa-alueisiin:

  • Ekologinen vastuu
  • Taloudellinen vastuu
  • Sosiaalinen vastuu
  • Kulttuurinen vastuu

Julkisia hankintoja tehdessä on tärkeää huomioida hankinnan vastuullisuuden määrittelyssä juuri hankinnan tyypille oleellisimmat osa-alueet. Hankintayksiköllä voi myös olla omassa strategiassaan tiettyjä arvoja, joita painotetaan liiketoiminnassa, jolloin nämä arvot on hyvä listata hankintailmoitukseen. Hankintayksikkö voi hankintailmoituksessaan myös avata kriteerien ja edellytysten sisältöä ja tarvittaessa tarjota lisätietoa ja selvennyksiä asetettuihin kriteereihin.

Pk-yritykset voivat vastuullisen toiminnan avulla parantaa kilpailukykyään markkinoilla. Julkisten hankintojen kilpailutuksissa tarjoaja voi usein saada lisäpisteitä vastuullisesta toiminnasta. Pk-yritysten onkin tärkeää löytää omaan toimintaansa parhaiten sopivat vastuullisuustoimet, joihin voidaan sitoutua ja joita pystytään todellisuudessa toteuttamaan. Mikäli toimiin ei pystytä sitoutumaan, mutta niitä kuitenkin mainostetaan esimerkiksi asiakkaille, syyllistyy yritys viherpesuun.

Tulevaisuudessa pk-yritykset voivat siis käyttää vastuullisuutta kilpailuvalttina markkinoilla. Samalla hankintayksiköt voivat tehdä tietoisia päätöksiä hankintojen osiin jakamisesta, vastuullisuuskriteerien määrittelystä ja niiden pisteytyksestä sekä tarjoajien kouluttamisesta vastuullisuuteen liittyen esimerkiksi tarjoamalla tietoa ja resursseja hankintailmoitukseen listattuihin vastuullisuusteemoihin liittyen.

Lähde

Alhonen, A. & Hannolainen A. 2025. Vastuullisuuden kehittäminen pk-yrityksissä julkisten hankintojen keinoin : case Ju-Ha Consulting Oy – Theseus, Turun ammattikorkeakoulun opinnäytetyö.