• Hiilijalanjälki
• infrarakentaminen
• vähähiilisyys

Suomi on osana kansainvälisiä sopimuksia sitoutunut tavoittelemaan hiilineutraaliutta vuoteen 2035 mennessä. Tämän tavoitteen myötä Suomen valtioneuvosto on laatinut selonteon siitä, miten Suomi lähtee toteuttamaan allekirjoittamaansa kestävän kehityksen ohjelmaa. Rakentaminen kattaa noin 6 % kaikista Suomen kasvihuonekaasupäästöistä, minkä vuoksi selonteossa huomioidaan rakennusalan olevan merkittävä yksittäinen tekijä tavoitteiden saavuttamisen suhteen. Vaikuttavimpia selonteon pohjalta syntyneitä hankkeita rakennusalan hiilidioksidipäästöjen hillitsemiseksi ovat olleet maankäyttö- ja rakennuslain uudistus, puurakentamisen edistäminen sekä vähähiilisen rakentamisen tiekartan luominen ja toimeenpano. Lisäksi talopuolella myös rakennusmateriaalien valmistuksen päästöjä ohjataan lainsäädännön keinoin. (Valtioneuvoston kanslia, Rakennusteollisuus (1; 3))

Siinä, missä talonrakennusalaa on siis viimevuodet ohjattu tehokkaasti ja toimialalta löytyy selkeä yhteinen näkemys päästövähennystoimien välttämättömyydestä sekä vaikuttavuudesta, on infra-ala unohdettu tyystin. Infra-ala on muuta rakennusalaa huomattavasti jäljempänä päästötavoitteissaan sekä toimenpiteissään päästöjen vähentämiseksi. Toimintaa määrittelevän lainsäädännön puuttumisen lisäksi koko Suomen kattavia haasteita tarvittaville toimille luovat alan yhteisen näkemyksen ja riittävän tiedon puute, kannattavuusriskit sekä uusiutuvan energian jakeluverkoston suppeus. Infrastruktuurin kehitys on olennaisessa osassa kansallisten päästövähennystavoitteiden saavuttamisen osalta, mutta silti infra-ala ei ole saanut samanlaista huomiota päästövähennystoimien suhteen, kuin mitä talonrakennussektori. Infra-alalta puuttuvat kokonaan sen toimintaa ohjaavat ja yhtenäistävät toimintamallit, kuten alan oma tiekartta. (Rakli Ry, Rakennusteollisuus (2))

Alan sisällä laaditun selvityksen mukaan infrarakentamisen ja infrastruktuurin päästöihin vaikuttaminen tai vaikuttamatta jättäminen on avain siihen, onko Suomen ollenkaan mahdollista saavuttaa tavoitettaan olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. Tämän lisäksi suunnitelmat ja ehdot kansallisten päästövähennystavoitteiden saavuttamiseksi tulevat tulevaisuudessa merkittävästi lisäämään infrarakentamisen määrää ja siten myös infrarakentamisesta syntyviä päästöjä, jolloin keinot päästöjen vähentämiselle korostuvat. (Rakli Ry) Miksi siis infraa ei ole huomioitu vastaavalla tavalla kuin talonrakennuspuolta?

Infrarakentaminen koostuu pääosin väylä- ja ratarakentamisesta, silta-, ja tunnelirakentamisesta sekä yhdyskuntarakentamisesta, kuten vesi-, sähkö- ja kaukolämpöverkon rakentamisesta, mutta myös esimerkiksi ilma- ja vesitieliikenne kuuluvat sen alle. Infra-ala kattaa noin 25 % koko Suomen rakentamiskannasta ja noin 60 % infrahankkeista toteutetaan julkiselle sektorille. Ala on erittäin kilpailtua ja perustuu pitkälti pitkiin alihankintaketjuihin. Alan keskiarvollinen kate on vain 4 % ja koska esimerkiksi polttoaine ja bitumi kattavat noin 20 % kaikista alan kuluista, on ala näin ollen erittäin herkkä kustannusten nousulle sekä materiaalien saatavuusongelmille. Tämä taas puolestaan johtaa siihen, että infra-alalla investointeja tehdään vähän ja harkitusti, jolloin sen kyky uudistua on hidas. Erityisesti lyhyellä aikavälillä tehtävät toimet päästövähennysten mahdollistamiseksi saattavat nostaa kustannuksia, mikä taas aiheuttaa haluttomuutta niiden toteutukselle talousriskien valossa. (Rakennusteollisuus (2; 3))

Koska julkinen sektori on infra-alan suurin työllistäjä, on sillä myös merkittävin asema päästövähennysten toteutumisen suhteen. Julkisten tilaajien keinoja vaikuttaa infrarakentamisen hiilijalanjälkeen ovat esimerkiksi lainsäädännön ja säännösten noudattamisen valvominen, informaatio-ohjaus sekä taloudellinen ohjaus. Erityisesti kuntatasolla infrarakentamisen päästöihin voidaan vaikuttaa esimerkiksi hankkeiden resurssitehokkaalla suunnittelulla, tiedottamisella ja ohjeistamisella sekä sitouttamalla urakoitsijat päästövähennystavoitteisiin sopimusteknisin keinoin. Nykyinen julkisen sektorin hankintalainsäädäntö myös sallii yksittäisten ympäristö- ja päästövähennystoimien hyödyntämisen osana hankintojen vertailu- ja bonusperusteita. (Rakennusteollisuus (3), Väylä)

Tehdyn tapaustutkimuksen myötä opittiin, että infrahankkeissa olisi kohtalaisen pienilläkin toimilla mahdollista tiputtaa jopa puolet syntyneestä hiilijalanjäljestä.

Tämän artikkelin pohjana toimineessa opinnäytetyössä (Timonen, 2023) laskettiin yhden toteutuneen infrahankkeen hiilijalanjälki ja pohdittiin keinoja sen pienentämiseksi. Tehdyn tapaustutkimuksen myötä opittiin, että infrahankkeissa olisi kohtalaisen pienilläkin toimilla mahdollista tiputtaa jopa puolet syntyneestä hiilijalanjäljestä. Merkittävimmät päästölähteet infrarakentamisessa tulevat materiaaleista, kuljetuksista sekä työkoneiden päästöistä (Rakennusteollisuus (3)), jolloin myös näihin vaikuttamalla voidaan saavuttaa suurimmat vähennykset. Erityisesti kuorma-autojen sekä työkoneiden polttoaineiden vaihtamisella fossiilisista polttoaineista biopolttoaineisiin, voitaisiin tiputtaa jopa 30 % koko työmaan rakentamisaikaisesta hiilijalanjäljestä (Timonen, 2023). Muita merkittävimpiä toimia infrarakentamisen päästöjen vähentämiseksi ovat paikallisten materiaalien käyttö, työmaan logistiikan optimoiminen, eri toimijoiden töiden yhdistäminen sekä työkoneiden käytön tehostaminen (Rakennusteollisuus (3)). Tapaustutkimuksesta opittiin myös, että tilaajalla, eli tässä tapauksessa kunnalla, olisi ollut urakoitsijaa suurempi vaikutus hankkeen kokonaishiilijalanjälkeen (Timonen, 2023). Tilaaja ei kuitenkaan ollut asettanut mitään ympäristöön tai päästövähennyksiin liittyviä tavoitteita tarjous- tai sopimusvaiheessa, eikä se myöskään vaatinut urakoitsijalta päästövähennystoimia, vaikka kyseinen kunta kuuluu esimerkiksi Hinku-kuntiin tai vaikka se omilla verkkosivuillaan kertoo tavoittelevansa hiilineutraaliutta vuoteen 2025 mennessä.

On siis selkeää, että mikäli infra-alan halutaan kirivän päästövähennystoimiaan, tulee sen tavoittelun lähteä jo valtion ja kuntien tasolta ja sitä kautta juurruttaa oikeat ajatusmallit ja asenteet myös yksityiselle sektorille sekä varsinaista rakentamista suorittaville urakoitsijoille. On myös tärkeää, että alan vaikea taloudellinen rakenne otetaan huomioon ja että julkinen sektori nostaisi valmiuttaan auttaa muutosten teossa talouspoliittisin keinoin. Vaikka joitakin keinoja ohjata infra-alan päästövähennystoimia onkin jo olemassa, on myös selvää, että niitä tarvitaan lisää ja että niiden tulisi olla koko alan kattavia. Pian on jo todellinen kiire. 

Lähteet:

Rakennusteollisuus (1). Kestävä rakentaminen torjuu ilmastonmuutosta. Rakennusteollisuuden julkaisuja. Helsingissä: Rakennusteollisuus Ry.

Rakennusteollisuus (2), 2020. Vähähiilinen rakennusteollisuus 2035: Osa 1. Rakennetun ympäristön hiilielinkaaren nykytila. Rakennusteollisuuden julkaisuja. Helsingissä 28.5.2020: Gaia Consulting Oy.

Rakennusteollisuus (3), 2020. Vähähiilinen rakennusteollisuus 2035: Osa 4. Rakennusteollisuuden ja rakennetun ympäristön vähähiilisyyden tiekartta 2020-2035-2050 Lopullinen versio. Rakennusteollisuuden julkaisuja. Helsingissä 18.6.2020: Gaia Consulting Oy.

Rakli Ry, 2021. Infra 2035: Infrastruktuuri hiilineutraalissa Suomessa. Loppuraportin tiivistelmä 6/2021. Helsinki: Rakli Ry & Demos Helsinki.

Timonen J., 2023. Infrahankkeen rakentamisvaiheen hiilijalanjälkilaskenta – Ja keinot rakentamisvaiheen CO₂ -päästöjen vähentämiseen. Opinnäytetyö. Turun ammattikorkeakoulu.

Valtionneuvoston kanslia, 2020. Kohti hiilineutraalia hyvinvointiyhteiskuntaa: Valtioneuvoston selonteko kestävän kehityksen globaalista toimintaohjelmasta agenda2030:sta. Valtionneuvoston kanslian julkaisuja 2020:7. Helsingissä 2020: Valtionneuvoston kanslia.

Väylä, 2019. Väylänpidon hiilijalanjälki ja sen laskeminen. Väyläviraston julkaisuja 50/2019. Helsingissä 2019: Max Mannola, Väylävirasto.