
Korjaaminen ensisijainen vaihtoehto vahingon sattuessa
Kun lattialle putoaa juomalasi ja aiheutuu pieni kosteusvahinko tai lattia kolhiintuu, niin kyseessä on pieni lattiavahinko. Tällaisia tapahtumia varten on kotivakuutus, joka auttaa tilanteessa. Kestävä kehitys on noussut suureksi teemaksi useilla toimialoilla, mukaan lukien vakuutusala. Vakuutusyhtiöllä on merkittävä rooli kestävän kehityksen edistämisessä. Miten vakuutusyhtiöt voivat parantaa toimintamallejaan kestävämmiksi ja ympäristöystävällisemmiksi erityisesti pienten lattiavahinkojen osalta?
Kestävä kehitys osana pienten lattiavahinkojen asiakasmatkaa
Pienellä lattiavahingolla tarkoitetaan vähäistä vauriota, kuten pientä kolhua tai kosteuden aiheuttamaa jälkeä, joka on syntynyt äkillisen tapahtuman seurauksena – esimerkiksi vesilasillisen kaaduttua lattialle. Vakuutusyhtiö kehittää jatkuvasti toimintamallejaan entistä kestävämmiksi tinkimättä asiakastyytyväisyydestä. Pienten lattiavahinkojen osalta tämä kehitys on merkinnyt sitä, että ensisijaisena toimenpiteenä pyritään vaurion korjaamiseen. Aiemmin vastaavat vahingot ovat usein johtaneet koko lattian uusimiseen kyseisessä huonetilassa.

Keino parantaa asiakasmatkaa paremmaksi on huomioida kestävän kehityksen osa-alueet koko asiakasmatkan aikana. Ekologisen kestävyyden näkökulmasta tämä tarkoittaa materiaalivalintojen huomioimista sekä syntyvän jätteen määrän vähentämistä. Sosiaalisen kestävyyden näkökulmasta tällä tarkoitetaan vahingonkärsijän eli asiakkaan hyvinvoinnin huomioimista korjaustyön ja asiakasmatkan aikana. Taloudellisen kestävyyden näkökulmasta tällä tarkoitetaan kustannusten kohtuullisuutta asiakkaalle ja sitä, että vakuutusyhtiö ottaa päävastuun kustannuksista.
Jotta tämä onnistuu, vakuutusyhtiö on tarvinnut ympärilleen ammattitaitoisia korjaajia. Vakuutusyhtiö on onnistunut löytämään korjausliikkeitä, joiden työn jälki ja työskentely on sekä asiakkaiden että vakuutusyhtiön mielestä asiantuntevaa ja moitteetonta.
Korjaaminen on ensisijainen vaihtoehto – ajattelumalli
Ajattelutavan muuttaminen korjaamisen suuntaan on tärkeää niin vakuutusyhtiöiden, asiakkaiden kuin korjausalan toimijoidenkin näkökulmasta. Elämme ajassa, jossa luonnonvarojen ylikulutus ja jätteen määrän kasvu ovat merkittäviä haasteita. Kun lattian vaurio korjataan paikallisesti pienen vahingon jälkeen, säästetään sekä materiaaleja että vähennetään jätteen syntyä. Tämä pienentää merkittävästi myös hiilidioksidipäästöjä.
Sosiaalisesta näkökulmasta korjaaminen aiheuttaa asiakkaalle vain vähäistä haittaa – kotia ei tarvitse jättää, ja korjaus voidaan usein suorittaa muutamassa tunnissa. Myös taloudelliset kustannukset pysyvät kohtuullisina, kun materiaali- ja kuljetuskustannuksia ei juurikaan synny.
Vaikutukset asiakastyytyväisyyteen
Vakuutusyhtiö tutki asiakastyytyväisyyttä pienten lattiavahinkojen osalta. Opinnäytetyön tulokset toivat ilmi, että asiakkaat olivat erittäin tyytyväisiä siihen, että lattia korjattiin paikallisesti kokonaan uusimisen sijaan. Sosiaalisen kestävyyden näkökulmasta asiakasmatka koettiin erittäin onnistuneeksi ja sujuvaksi. Lisäksi kustannukset eivät aiheuttaneet asiakkaille taloudellisia ongelmia, koska ne pysyivät maltillisina. Tästä voidaan todeta, että pienten lattiavahinkojen korjaamisen asiakasmatka on ensimmäinen kehitysaskel kohti kestävämpää rakentamista.
Lähteet
Kalpio, R. 2025. Pienten lattiavahinkojen asiakasmatkan kehittäminen kestävän kehityksen osa-alueilla. Turun ammattikorkeakoulun opinnäytetyö. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2025051512196
Kuva: Adobe Stock