• kuntotutkimus
• riskirakenne
• sisäilmaongelma

Moni pientalo kärsii sisäilmaongelmista ja kosteusvaurioista – asukkaan niitä tiedostamatta. 1970-luvun lopulla valmistuneessa omakotitalossa herättiin sisäilmaongelmien mahdollisuuteen havaitsemalla satunnaisesti outoja, pahoja hajuja sekä seinätasoitteiden irtoilua. Asiaa selvitettiin Turun Master Schooliin tehdyssä opinnäytetyössä (Väätäinen, 2025).

Sisäilmaongelmat ovat olleet jo usean vuoden ajan huomattavan yleisiä suomalaisissa kodeissa ja julkisissa tiloissa. Hengitysliiton (n.d.) mukaan jopa seitsemän prosenttia naisista ja kuusi prosenttia miehistä kokee sisäilmaan liittyviä haittoja omassa kodissaan. Merkittävimpiä omakotitalojen sisäilmaongelmien aiheuttajia ovat kansan huulilla viime vuosina vähemmän positiivisessa merkityksessä olleet riskirakenteet.

Mikä riskirakenne?

Riskirakenteella tarkoitetaan rakennuksen rakenneratkaisua, joka on erityisen herkkä vaurioitumaan johtuen sen ominaisuuksista, käytetyistä materiaaleista, rakennekerrosten järjestyksestä tai puutteellisesta suojauksesta. Tällainen rakenne voi vaurioitua, vaikka ilmasto olisi normaali ja rakennusta käytettäisiin ohjeiden mukaisesti. Riskirakenteet ovat usein olleet aikanaan yleisesti käytettyjä ja hyväksyttyjä, mutta myöhemmin ne on havaittu kosteusteknisesti ongelmallisiksi ja alttiiksi vaurioille käytännön kokemusten ja tutkimusten perusteella. Yleisimpiä ja tunnetuimpia riskirakenteita ovat muun muassa:

• valesokkeli
• tuulettumaton puurunkoinen ulkoseinä
• maanvastainen eristetty seinärakenne
• lattiapinnan alapuolelta alkava väliseinä
• kattoikkunat
• alapohjarakenteessa betonilaatan päälle tehty puulattia.

Riskirakenne ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita, että rakenne olisi jo vaurioitunut, tai että se pitäisi viipymättä korjata. Usein kuitenkin voi käydä niin, että vaurio pääsee muhimaan ja kehittymään piilossa asukkaiden katseilta useita vuosia, ennen kuin mitään rakenteen vaurioitumiseen viittaavaa tulee ilmi. (Käyhkö, 2024)

Ensivaikutelma pettää aina

Esimerkkitapauksessa (Väätäinen, 2025) riskirakenteiden realisoituneet riskit eivät tulleet ilme, kun rakennukseen astui sisään ensimmäistä kertaa. Vauriot eivät ilmenneet edes muuton jälkeisten ensimmäisten päivien tai viikkojen jälkeen. Aluksi mikään ei viitannut siihen, että talossa olisi jotain vialla, tai että sisäilmassa voisi olla jotain ongelmia. Kun uuteen kotiin oli asetettu taloksi ja kesä vaihtui sateiseksi syksyksi, alkoivat sadevesien täyttämät ja kasvillisuuden tukkimat salaojat kuivan kesän jälkeen kastella rakennuksen alapohjaa. Samaan aikaan ylä- ja alapohjasta alkoi virrata epämiellyttäviä hajuja, kun lähes koko kesän yötä päivää auki olleet tuuletusikkunat suljettiin ja poistoilmapuhallin repi korvausilmaa sieltä mistä helpoiten sai, eli tiivistämättömistä rakenneliittymistä.

Ongelmien ilmaannuttua uusilla asukkailla heräsi kiireellinen tarve tehdä tarkempia tutkimuksia. Ensi hätään korvausilman saantia parannettiin ja rakenneliittymien isoimpia vuotokohtia tukittiin parhaan saatavilla olevan tiedon ja taidon mukaan.

Tuumasta toimeen

Tutkimukset suunniteltiin ja toteutettiin joustavalla aikataululla lähipiiriin kuuluvan rakennusalan asiantuntijan toimesta. Kun tutkimukset lopulta saatiin maaliin, olivat tulokset melko lailla odotetunlaiset:

• maanvastaisen seinärakenteen eristeet kastuneet ja mikrobivaurioituneet
• yläpohjan eristeet todennäköisesti kastuneet ja mikrobivaurioituneet
• alapohjan betonilaatan alla hienoa rantahiekkaa kapillaarikatkokerroksen sijaan
• lattiapinnan alapuolelta alkavia väliseiniä
• rakennuksen vierustalla oleva kasvillisuus vaurioittanut salaojia
• sadevedet ohjattu suoraan salaojiin
• ei kosteuseristystä/perusmuurilevyä maanvastaisissa seinissä.

”Ja vähän kaikkea muuta pientä korjattavaa samalla, kun nyt kerran kunnolla korjataan.”

Korjaustarve osoittautui suureksi ja korjauskustannukset mittaviksi. Alustavien kustannusarvioiden perusteella samalla rahalla olisi saanut aika hienon upouuden talon hieman syrjemmältä tai ehkä jopa naapurista, mutta kuten on todettu – ”pitäähän sitä ihmisellä olla vapaa-ajalle täyteohjelmaa”.

Vanhojen talojen kuntotutkimus kannattaa tehdä ajoissa

Esimerkkikohteeseen (Väätäinen, 2025) tehdyn kuntotutkimuksen tulokset osoittavat, että 1970-luvun pientalot voivat sisältää runsaasti näkymättömiä tai vaikeasti havaittavia riskejä, jotka vaikuttavat sekä rakennuksen kuntoon, että asukkaiden terveyteen. Kuntotutkimus ja huolellinen suunnittelu mahdollistavat oikea-aikaiset ja tehokkaat korjaustoimet – ja ehkäisevät isommat ongelmat tulevaisuudessa. Ja saavat toivottavasti edes jonkun lukijan miettimään kahteen kertaan lähes 50-vuotiaan talovanhuksen ostamista.

Hengitysliitto n.d. https://www.hengitysliitto.fi/hengitys-sairaudet/sisailmasta-oireilu/. Viitattu 11.6.2025.

Käyhkö, K. 2024. Omakotitalon riskirakenteet. Viitattu 11.6.2025. https://www.rakennukset.fi/rakennukset/omakotitalon-riskirakenteet/

Väätäinen, Olli. 2025. ​​1970-luvun omakotitalon kuntotutkimus ja peruskorjauksen hankesuunnitelma​. Opinnäytetyö. Turun ammattikorkeakoulu.