Mummonmökki – Ikävä hajuhaitta
Moni suomalainen tunnistaa vanhalle mökille tai talolle kuuluvan ominaistuoksun – sen, jota usein kutsutaan mummonmökin hajuksi. Usein haju yhdistetään homeeseen, vaikka näin ei ole. Mistä tämä haju oikein syntyy ja miksi se tarttuu kaikkeen? Entä pääseekö siitä jotenkin eroon?
Mikä on mummonmökin haju?
Mummonmökin hajulla tarkoitetaan vanhoissa rakennuksissa esiintyvää niin sanottua ’’vanhan talon hajua’’. Haju ei johdu pelkästään rakennuksen iästä, vaan sen taustalla on sahatavarassa ja esim. kutterieristeissä aikanaan käytetyt puunsuoja-aineet. Puunsuoja-aineet sisälsivät kloorifenoleja. Nämä puunsuoja-aineet estivät puun sinistymistä ja lahovaurioita, mutta vuosikymmenten aikana ne voivat hajota ja muodostaa uusia yhdisteitä, kloorianisoleja. Kloorianisolit aiheuttavat sen homemaisen, tunkkaisen hajun, jota kutsutaan mummonmökin hajuksi. Puunsuoja-aineita käytettiin lähes kaikissa puurakenteissa, talojen rungoissa, ikkunoiden karmeissa ja julkisivuissa.
Haju, joka ilmestyy vasta vuosikymmenten päästä
Kloorifenoleja käytettiin Suomessa laajasti vuosina 1930-1980, kunnes niiden haitalliset vaikutukset alettiin tuntea paremmin. 1990-luvulla hajun lähteeksi paljastuivat kloorianisolit, jotka syntyvät kloorifenolien hajotessa. Kloorianisolit ovat mikrobien tuottamia haihtuvia yhdisteitä: niitä syntyy, kun mikrobit hajottavat kloorifenoleilla kyllästettyä puumateriaalia. Kloorianisolien aiheuttaman hajun ilmaantuminen voi kestää pitkään – jopa useita vuosikymmeniä. Tutkimuksissa on havaittu, että kosteassa ympäristössä haju voi syntyä jo noin vuoden kuluttua kloorifenolin käytöstä. Sen sijaan kuivissa olosuhteissa hajun muodostuminen voi kestää huomattavasti pidempään, jopa yli 30 vuotta. Pientaloja joissa näitä puunsuoja-aineita on käytetty, arvellaan olevan noin 450 000 ja lisäksi ainetta on käytetty siveltävänä suojana mm. monissa julkisissa rakennuksissa.
Pientaloja joissa näitä puunsuoja-aineita on käytetty, arvellaan olevan noin 450 000
Kloorianisolien hajukynnys on poikkeuksellisen matala – jo hyvin pieni pitoisuus ilmassa riittää aiheuttamaan voimakkaan hajun. Ihminen saattaa haistaa kloorianisolin, vaikka sitä olisi ilmassa vain alle 10 ng/m3 . Haju tarttuu erityisen herkästi muoviin, hiuksiin, huonekaluihin ja vaatteisiin.
Miten hajun voi tunnistaa ja tutkia?
Kloorianisolit voidaan todeta sekä ilmanäytteistä että materiaalinäytteistä. Sisäilmasta näytteitä kerätään absorbenttiin, joihin ilmassa olevat yhdisteet tarttuvat. Näytteet analysoidaan laboratoriossa yleensä GC/MS-tekniikalla. Kloorianisolin voi määrittää myös aistinvaraisesti. Jos rakennuksessa on haju ilman hometta, on kyse todennäköisesti kloorianisoleista.
Jos hajun huomaa korostuvan erityisesti kosteina kesäpäivinä, on hyvin todennäköistä, että kyseessä on kloorianisolit
Hajun voimakkuus voi vaihdella vuodenajan ja sääolosuhteiden mukaan. Lämpimällä ja kostealla säällä haju usein voimistuu, kun taas kuivina ja kylminä pakkaspäivinä se saattaa lähes kadota. Tämä johtuu siitä, että lämpö ja kosteus lisäävät mikrobien toimintaa ja kemiallisten yhdisteiden haihtumista. Jos hajun huomaa korostuvan erityisesti kosteina kesäpäivinä, on hyvin todennäköistä, että kyseessä on kloorianisolit. Toisaalta kloorianisoliongelmia on virheellisesti luultu usein myös kosteusvaurioiden eli ”homevaurion” aiheuttamiksi ja tehty turhia tutkimuksia niiden vuoksi.
Terveysvaikutukset
Kloorianisolien terveysvaikutuksista ei ole vielä paljon tutkimustietoa. Yleisesti ottaen niistä ei arvioida olevan toksikologista haittaa niissä pienissä pitoisuuksissa, joita rakennuksissa tavallisesti esiintyy. Suurin haitta liittyykin hajun psykologiseen ja sosiaaliseen vaikutukseen. Koska kloorianisolien haju muistuttaa usein homeen hajua, ihmiset voivat kokea sen epämiellyttävänä tai jopa oireita aiheuttavana, vaikka taustalla ei olisi todellista terveysriskiä. Hajun koetaan vaikuttavan asumisviihtyvyyteen ja siihen liittyy usein huolta rakennuksen kunnosta. Lisäksi hajulla voi olla myös sosiaalisia ja taloudellisia seurauksia. Henkilö, jonka vaatteet tai hiukset ovat altistuneet kloorianisoleille, saattaa haista ympäristönsä mielestä ’’homeelle’’, vaikka hajua ei itse huomaa. Myös asunnon myynti voi olla vaikeaa, jos tilassa on havaittavissa voimakas mummonmökin haju.
Pääseekö hajusta eroon?
Hajusta eroon pääseminen on vaikeaa, joidenkin mielestä liki mahdotonta. Väliaikaisesti haju saadaan poistettua otsonoinnilla, mutta se tulee takaisin jo muutaman viikon kuluessa. Kloorianisolin hajusta on koitettu päästä eroon merkittävilläkin remonteilla, mutta usein haju on palannut ennemmin tai myöhemmin. Monesti rakennus on jopa päätetty purkaa kokonaan. Olemassa on kuitenkin erilaisia korjausvaihtoehtoja, joiden avulla hajuhaittaa voidaan ainakin pienentää tai poistaa moniksi vuosiksi tai ehkä jopa kokonaan. Jos mahdollista, kloorifenolilla käsitellyt rakenteet tulisi poistaa tai vaihtoehtoisesti niitä voidaan kapseloida. Myös ilmanvaihdolla ja painesuhteita muuttamalla voidaan hajuja ainakin hieman vähentää. Kloorianisolien tarttuvuuden takia on suositeltavaa hävittää myös kaikki kloorianisoleille altistuneet huonekalut ja tekstiilit. Korjausten onnistumisesta ja kestosta on varsin vähän tutkimuksia, joten lisää tietoa aiheesta kaivataan.
Mummonmökin haju on sitkeä ilmiö, jonka ymmärtäminen on tärkeää sekä rakennusten kunnon että asumisviihtyvyyden kannalta. Vaikka hajua ei aina voi poistaa, sen taustojen tunteminen auttaa tekemään parempia päätöksiä vanhojen rakennusten käytöstä.