Turvallisuuskoordinaattorin velvoitteet rakennushankkeen aikana
Valtioneuvoston asetus rakennustyön turvallisuudesta (205/2009) toi esille käsitteen ”turvallisuuskoordinaattori”. Asetuksen mukaan rakennuttajan edustajana toimivalla turvallisuuskoordinaattorilla on velvollisuus tehdä yhteistyötä päätoteuttajan kanssa rakennushankkeen turvallisuutta koskevassa suunnittelussa. Lisäksi turvallisuuskoordinaattori huolehtii asetuksen 5-9 §:ssä esitetyistä turvallisuutta ja terveyttä koskevista toimenpiteistä rakennushankkeen valmistelu- ja suunnitteluvaiheessa sekä rakennustyön toteutuksen aikana.
Turvallisuuskoordinaattorilla on velvollisuus laatia rakennushankkeeseen turvallisuusasiakirja, turvallisuussäännöt ja menettelyohjeet sekä huolehtia edellä mainittujen asiakirjojen täytäntöönpanon seurannasta. Koordinaattorilla on velvollisuus huolehtia, että asiakirjoissa esitetyt tiedot pysyvät ajan tasalla ja mahdollisesti tapahtuneet muutokset on välitetty hankkeen osapuolille.
Turvallisuukoordinaattori pitää asiakirjat käsissään
Turvallisuuskoordinaattori on velvollinen huolehtimaan, että asiakirjat käsitellään yhteisesti ennen rakennustyön aloittamista ja tarvittaessa rakentamisen aikana. Koordinaattorin velvollisuus on varmistaa, että rakennuksen ylläpito- ja huolto-ohjeet sisältävät riittävät työturvallisuutta ja työterveyttä koskevat tiedot ja ne ovat laadittu ennen rakennustyön valmistumista (Valtioneuvoston asetus rakennustyön turvallisuudesta 205/2009 7-9 §).
Turvallisuuskoordinaattori on huolehtimisvelvollinen siitä, että rakennushankkeen ominaisuuksista, olosuhteista ja luonteesta aiheutuvat vaara- ja haittatekijät on tunnistettu ja ne otetaan huomioon hankkeen suunnittelussa ja toteutuksessa (Valtioneuvoston asetus rakennustyön turvallisuudesta 205/2009 7-8 §).
Työturvallisuutta ennakoidaan jo suunnittelussa
Turvallisuuskoordinaattorilla on huolehtimisvelvollisuus, että rakennushankkeen suunnittelijat ottavat suunnittelussa rakennustyön toteutuksen huomioon siten, että työ voidaan suorittaa turvallisesti aiheuttamatta vaaraa työntekijöille tai työturvallisuudelle. Turvallisuuskoordinaattorin tulee huolehtia, että suunnittelijoilla on kirjallinen toimeksianto työturvallisuuden huomioon ottamisesta suunnittelussa sekä tarvittavat tiedot työturvallisuuslain 57 §:n mukaisen vastuunsa toteuttamisessa (Valtioneuvoston asetus rakennustyön turvallisuudesta 205/2009; Ratu TT15-00877, 2010).
Turvallisuuskoordinaattorilla on velvollisuus huolehtia, että rakennushankkeen budjetti- ja aikataulusuunnittelussa on varattu tarpeeksi aikaa ja varoja rakennustyön turvalliselle toteuttamiselle sekä tarvittaville tutkimuksille, selvityksille ja valvonnalle. Lisäksi koordinaattorin tulee huolehtia, että projektisuunnittelussa huomioidaan turvallisuuteen liittyvät asiat sekä korjausrakentamisen erityispiirteet (Ratu TT15-00877, 2010).
Rakennushankkeen päätoteuttajalla on kokonaisvastuu
Rakennustyön turvallisuuden kokonaisvastuu kuuluu päätoteuttajalle. Turvallisuuskoordinaattorin tulee varmistaa, että päätoteuttaja on laatinut asetuksen (205/2009, 10§) edellyttämät turvallisuussuunnitelmat sekä hoitanut tarvittavat ennakkoilmoitukset ja viranomaisasiat (Valtioneuvoston asetus rakennustyön turvallisuudesta 205/2009, 4§ ja 10§).
Työturvallisuuslain (738/2002) mukaan työnantajan velvollisuutena on toteuttaa tarpeelliset toimenpiteet työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden varmistamiseksi työssä. Työturvallisuuslaki edellyttää, että yhteisellä rakennustyömaalla on käytössä ajantasainen työntekijäluettelo ja henkilötunnisteet. Turvallisuuskoordinaattorin tulee varmistaa, että päätoteuttajalla on käytössä asianmukaiset menettelyt henkilötunnisteiden käyttöön sekä työntekijäluettelon hallinnassa ja seurannassa (Valtioneuvoston asetus rakennustyön turvallisuudesta 205/2009, 3§; Ratu TT15-00877, 2010). Lisäksi koordinaattorin tulee varmistaa, että päätoteuttajalla on asianmukaiset menettelyt kulkulupien seurantaan ja työntekijöiden perehdytykseen sekä että perehdytysmateriaalien sisältö vastaa hankkeen turvallisuusvaatimuksia (Valtioneuvoston asetus rakennustyön turvallisuudesta 205/2009).
Tieto kulkee kokouksissa
Turvallisuuskoordinaattori tuo havaitsemansa puutteet rakennuttajan ja päätoteuttajan tietoon. Koordinaattorin tulee osallistua henkilökohtaisesti vähintään aloitus-, suunnittelu- ja työmaakokouksiin sekä tarvittaessa muihin rakennushankekohtaisiin kokouksiin, katselmuksiin ja viranomaistarkastuksiin. Koordinaattorin tulee huolehtia, että näissä kokouksissa edellytetyt työturvallisuutta koskevat vaatimukset tulevat hoidettua (Ratu KI-6034, 2019).
Päätelmä
Turvallisuuskoordinaattori varmistaa, että rakennushankkeen turvallisuus toteutuu suunnitelmallisesti ja lain edellyttämällä tavalla. Hän huolehtii asiakirjoista, tiedonkulusta ja riskien ennakoinnista, jotta työmaa pysyy turvallisena kaikissa hankkeen vaiheissa.
Lähteet
Kukkula, A. 2026. Turvallisuuskoordinaattorin tukidokumenttien määritys ja laadinta – Theseus. [AMK-opinnäytetyö, Turun ammattikorkeakoulu].
RatuTT15-00877. (2010). Turvallisuuskoordinaattorin keskeiset tehtävät ja vastuut. Rakennustieto.
Ratu KI-6034. (2019). Rakennushankkeen työturvallisuus. Rakennustieto.
Työturvallisuuslaki 738/2002. Haettu 26.3.2026 osoitteesta https://www.finlex.fi/fi/lainsaadanto/2002/738
Valtioneuvoston asetus rakennustyön turvallisuudesta 205/2009. Haettu 26.3.2026 osoitteesta https://www.finlex.fi/fi/lainsaadanto/saadoskokoelma/2009/205