Ensiaputaidot voivat pelastaa lapsen hengen – Ensiapuopas ja -koulutus alle 1-vuotiaiden huoltajille

06.06.2024

Alle 1-vuotiaiden huoltajien ensiapuosaaminen ja ennakoidusti kodin tapaturmiin varautuminen ovat tärkeässä asemassa, sillä suurin osa imeväisikäisten eli alle 1-vuotiaiden lasten tapaturmista sattuu kotona. Parhaimmassa tapauksessa huoltajat voivat omalla ensiapuosaamisellaan pelastaa oman tai jonkun muun lapsen hengen. Opinnäytetyön tuotoksena luotiin selkeä ja visuaalisesti miellyttävä ensiapuopas alle 1-vuotiaiden huoltajille. Opasta voivat hyödyntää myös sosiaali- ja terveysalalla imeväisikäisten parissa työskentelevät henkilöt sekä ensiapukoulutuksia pitävät alan opiskelijat. Opinnäytetyö lisää ja kehittää huoltajien ensiapuvalmiuksia sekä auttaa heitä tunnistamaan ja ennaltaehkäisemään kodin tapaturmatilanteita. 

Ensiapu on tapaturman tapahtumapaikalla annettavaa apua, jonka avulla pyritään turvaamaan loukkaantuneen henkilön perustelintoiminnot eli hengitys, verenkierto ja tajunnantaso. (Punainen risti n.d.a; Oksanen & Tolonen 2023). 

On tärkeää, että huoltajille jaetaan ajankohtaista tietoa tapaturmista ja niiden ensiavusta, jotta he saavat valmiuksia toimia ensiaputilanteissa. Oikein toteutettuna ensiapu voi pelastaa oman lapsen tai jonkun toisen lapsen hengen. Ensiapuopastus tuo huoltajille varmuutta tarttua ensiaputoimiin akuutissa tilanteessa. (Koivunen & Lukkari 2023.) 

Ensiapuopas

Luodussa ensiapuoppaassa käsitellään tyypillisimpiä kotona tapahtuvia tapaturmatyyppejä, kuten 

  • Putoamiset, kaatumiset ja niiden seurauksena syntyvät vammat 
  • Aivotärähdykset 
  • Tukehtuminen 
  • Elottomuus 
  • Myrkytykset 
  • Sähköiskut 
  • Palovammat  

Ensiapuoppaan sisältösivulla on esitelty oppaan aihepiirit sekä annettu sivunumerot, joista kukin kotitapaturma ja siihen liittyvä ensiapu löytyvät. Oppaan viimeiselle sivulle on koottu hätäkeskuksen, päivystysavun ja myrkytystietokeskuksen puhelinnumerot sekä selitykset, missä tilanteissa numeroihin kuuluu soittaa.

Oppaassa haluttiin panostaa kuvien selkeyteen, hyvään luettavuuteen ja lyhyisiin ytimekkäisiin ohjeistuksiin. Pitkät ohjeistukset esitettiin numeroin etenevässä luettelomuodossa.

Tärkeitä ja oleellisia asioita nostettiin esiin käyttämällä muistilappuja. Luettavuutta ja selkeyttä pohdittiin useampaan otteeseen ja erilaisia fontteja sekä fonttikokoja kokeiltiin, jotta tekstistä saatiin mahdollisimman helppolukuinen.

Ensiapukoulutus Vauvakahvila Marakatissa  

Ensiapuoppaan pohjalta pidettiin ensiapukoulutus Vauvakahvila Marakatissa. Marakatti on Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piirin järjestämä avoin kohtaamispaikka kaikenlaisille perheille (Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri). Marakatissa järjestetään monipuolista viikko-ohjelmaa, ja ensiapuoppaan pohjalta järjestetty koulutus oli yksi huhtikuun ohjelmanumeroista. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri toimi opinnäytetyön tilaajana ja valmis ensiapuopas tulee näkyviin heidän verkkosivuillensa.

Ensiapukoulutuksessa ensiapuoppaan sisältöä käytiin läpi tapaturmakohtaisesti ja sen lisäksi huoltajat pääsivät konkreettisesti harjoittelemaan haavojen sitomista sekä tukehtuvan ja elottoman imeväisikäisen lapsen auttamista elektronisen vauvanuken avulla.  Nuken pystyy yhdistämään puhelinsovellukseen, jolloin elvytysharjoituksesta saatiin reaaliaikaista palautetta esimerkiksi painelutaajuudesta, painelusyvyydestä ja painelupaikasta (Laerdal n.d.). 

Ensiapuoppaasta ja –koulutuksesta saatu palaute

Ensiapukoulutukseen osallistuneilta huoltajilta sekä henkilökunnan jäseniltä kerättiin palautetta anonyymisti Forms-kyselyn sekä paperisen lomakkeen avulla tapahtumapäivänä.

Lähes kaikille osallistujille uutena tietona tuli, kuinka paljon imeväisikäisen peruselvytys eroaa aikuisen elvytyksestä

Huoltajien lähtötaso ennen koulutusta oli jokaisen omasta mielestä hyvin puutteellista. Osa tiesi joistain tapaturmista ja ensiavusta jotain, mutta suurimmaksi osaksi tietämys ja osaaminen aiheista olivat heikkoa. Lähes kaikille osallistujille uutena tietona tuli, kuinka paljon imeväisikäisen peruselvytys eroaa aikuisen elvytyksestä. Yksikään koulutukseen osallistuneesta huoltajasta ei ollut koskaan aikaisemmin osallistunut imeväisikäisen lapsen ensiapukoulutukseen. 

Ennen koulutusta monikaan huoltajista ei olisi kokenut osaavansa auttaa tarpeen vaatiessa omaa lastaan läpikäydyissä tapaturmatilanteissa

Huoltajissa herätti huolta ajatus siitä, että ennen koulutusta monikaan heistä ei omasta mielestään olisi osannut auttaa tarpeen vaatiessa omaa lastaan läpikäydyissä tapaturmatilanteissa. Jatkossa huoltajat toivoivat saavansa lisää ensiapukoulutusta, jotta ensiaputaidot säilyisivät ja kehittyisivät vielä enemmän.

Neuvoloista tai muista lapsiperheille suunnatuissa matalan kynnyksen palveluista saatava ensiapukoulutus on riittämätöntä, ja sitä ei ole juurikaan tarjolla

Koulutukseen osallistuneet huoltajat ovat sitä mieltä, että neuvoloista tai muista lapsiperheille suunnatuissa matalan kynnyksen palveluista saatava ensiapukoulutus on riittämätöntä, ja sitä ei ole juurikaan tarjolla. Huoltajilta nousi koulutuksen aikana esiin tärkeitä kysymyksiä sekä pohdintaa ensiapukoulutuksen tärkeydestä: “Tämän tyylinen paketti olisi todella hyvä olla valmiina neuvolasta saatavaksi, tässä oli paljon hyvää tietoa mistä on ollut omassa tiedossa puutetta!”

Palautevastausten mukaan jokaisen koulutukseen osallistuneen ensiapuosaamisen taso koheni saadun koulutuksen myötä lähtötasoon verrattuna

Osallistujat pitivät yhteneväisesti koulutusta erittäin hyödyllisenä ja tärkeänä. Palautevastausten mukaan jokaisen koulutukseen osallistuneen ensiapuosaamisen taso koheni saadun koulutuksen myötä lähtötasoon verrattuna. Ensiapuopas ja koulutuksen pitäminen koettiin yksimielisesti selkeänä pakettina. Ainoana kehitysehdotuksena saatiin, että tiedon paljouden takia koulutus olisi jatkoa ajatellen hyvä jakaa useampaan koulutuskertaan.

Artikkeli pohjautuu opinnäytetyöhön: Kuusio A & Lampinen​ L (2024) Kodin tapaturmat – ensiapuopas imeväisikäisten uusille huoltajille

Lähteet 

Koivunen, S. &  Lukkari, M. 2023. Ensiapuopas alle kouluikäisten lasten vanhemmille. Opinnäytetyö AMK. Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto. Sairaanhoitajakoulutus. Laurea-ammattikorkeakoulu. Viitattu 22.5.2024 Koivunen_Lukkari.pdf (theseus.fi) 

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri. N.d. Avoin kohtaamispaikka Marakatti. Viitattu 23.5.2024 https://varsinaissuomenpiiri.mll.fi/moodi/marakatti/

Oksanen, T. & Tolonen, J. 2023. Peruselintoimintojen arvioiminen, ABCD. Akuuttihoito-opas. Duodecim Terveyskirjasto. Kustannus Oy Duodecim. Viitattu 22.5.2024 https://www.terveysportti.fi/apps/dtk/aho/article/aho01869 

Punainen Risti. N.d.a Ensiapu. Viitattu 22.5.2024 https://www.punainenristi.fi/ensiapu/