Ravitsemuksen arviointi ja hoito palliatiivisessa hoitotyössä
Arvion mukaan vakavasti sairaiden potilaiden lukumäärä tulee nousemaan merkittävästi tulevina vuosikymmeninä, mikä lisää palliatiivisen eli oireita lievittävän hoidon merkitystä entisestään. Kun palliatiiviseen hoitoon liittyvät tarpeet kasvavat, korostuu ravitsemuksen rooli potilaan hyvinvoinnin ja elämänlaadun tukemisessa. Miten sairaanhoitaja voi arvioida ja edistää palliatiivisen potilaan ravitsemustilaa, ja mikä on ravitsemuksen merkitys potilaan elämänlaadussa?
Ravitsemushoito palliatiivisessa vaiheessa ei tähtää sairauden hoitoon, vaan potilaan jaksamisen ja toimintakyvyn tukemiseen. Sairaanhoitajan tulee huomioida ravinnonsaantia vaikeuttavat oireet ja olla osana yksilöllisen ravitsemushoidon suunnittelua. Tämä artikkeli perustuu kirjallisuuskatsaukseen, jossa tarkasteltiin sairaanhoitajan käyttämiä hoitotyön keinoja palliatiivisen potilaan ravitsemuksen arvioinnissa ja hoidossa. Lisäksi oli tarkoitus selvittää ravitsemuksen merkitys potilaan elämänlaadulle. Työ tehtiin osana STEPPI-hanketta, joka keskittyy perushoidon laadun kehittämiseen. Ravitsemus on yksi tämän hankkeen osa-alueista.
Ravitsemuksen arviointi – monipuolisia arviointimenetelmiä tarvitaan
Tulosten mukaan hoitotyön keinot palliatiivisen potilaan ravitsemuksen arvioinnissa perustuivat subjektiivisiin ja objektiivisiin menetelmiin. Subjektiivisia menetelmiä olivat erilaisten arviointimittareiden käyttö ja objektiivisia potilaan mittaaminen, havainnointi ja tutkiminen. Keskeisimmäksi menetelmäksi kansainvälisissä tutkimuksissa nousi PG-SGA-mittarin käyttö, joka antaa laajasti tietoa syöpäsairaan ravitsemustilasta. Kyseistä mittaria ei kuitenkaan mainittu vuoden 2023 ravitsemushoitosuosituksessa eikä sitä löytynyt muista pohjoismaista poiketen suomenkielisenä. Lisäksi tutkimuksissa arvioitiin eri mittareiden toteuttamisen nopeutta käytännön työssä. Voidaan pohtia, onko nopeus oleellinen asia hoidettaessa palliatiivisia potilaita, kun päämääränä tulisi olla laadukas hoito. Potilaan säännöllinen punnitseminen on oiva keino seurata ravitsemustilaa, mutta se ei suinkaan ole yksinään riittävä mittari laajemman tiedon saamiseksi.
Ravitsemuksen hoito – yksilöllistä ja potilaslähtöistä
Sairaanhoitajien keskeisiksi ravitsemushoidon keinoiksi nousivat ravintolisien käyttö ja kakeksian eli tahattoman laihtumisen ennaltaehkäisy. Ravintolisät parantavat ravitsemustilaa ja voivat nostaa potilaiden painoa, mutta kuitenkin ruokailuun liittyvät haasteet, kuten pahoinvointi voivat heikentää niiden käytettävyyttä. Etuna voidaan pitää erityisesti valmisteen helppoa nautittavuutta sekä koostumuksen ja tarjoilutapojen monipuolisuutta – esimerkiksi viilennetty juoma maistuu pahoinvoivalle usein paremmin. Vaikka ravintolisä on tarkoitettu vain täydentämään aterioita, ruokahaluttomuudesta kärsivälle ei lopulta ole väliä, mistä päivän ravintoaineet tulevat. Tärkeintä on kannustaa syömään ja nauttimaan sitä, mikä maistuu.
Tutkimuksissa todettiin kakeksian olevan yleinen palliatiivisilla potilailla ja sen hoito vaatii varhaista, monialaista puuttumista, johon kuuluvat ravitsemushoito, liikunta, kuntoutus ja lääkehoito. Näin ollen tulosten perusteella voidaan todeta kakeksian olevan laaja-alainen elimistön tila, johon tulisi puuttua oikea-aikaisesti huomioiden ravinnonsaannin lisäksi myös muut terveyden osa-alueet. Toisaalta esimerkiksi fatiikista eli syvästä uupuneisuudesta ja väsymyksestä kärsivää potilasta voi olla vaikea kannustaa esimerkiksi liikkumaan. Tämän vuoksi onkin ensisijaisen tärkeää muodostaa kakeksian ja ravitsemustilan hoito potilaslähtöisesti ja yksilöllisesti.
Tutkimusten mukaan yksilöllisesti suunniteltu ravitsemusohjaus ja perhekeskeinen tuki paransivat potilaiden sitoutumista hoitoonsa. Lisäksi psykososiaalisen tuen antamisen ja kohtaamisen todettiin olevan merkittävässä roolissa hoidon onnistumisen kannalta. Näin ollen sairaanhoitajan tulee tavoitteellisesti luoda ammatillinen ja keskusteluun perustuva vuorovaikutussuhde potilaiden sekä omaisten kanssa.
Hyvä ravitsemus – parempi elämänlaatu
Tutkimusten perusteella ravitsemuksella on merkittävä vaikutus potilaiden elämänlaatuun. Elämänlaadun todettiin heikentyvän fyysisillä, psyykkisillä ja eettisillä osa-alueilla. Fyysiset tekijät, kuten ruokahaluttomuus heikensivät hyvän elämänlaadun kokemusta, ja esimerkiksi toimintakyvyn lasku sekä painon putoaminen aiheuttivat potilaille psyykkistä kuormitusta.
Eettinen näkökulma nousi esiin erityisesti letkuravitsemukseen liittyvien hyötyjen ja haittojen tarkastelussa suhteessa potilaan elämänlaatuun. Tuloksista voidaan todeta, että siirtymistä mahdolliseen letkuravitsemukseen tulisi harkita tarkoin, sillä tutkimusnäyttö puhuu vain negatiivisten vaikutusten puolesta. Eettisesti keskeisintä onkin, että potilaan toiveet ja arvot huomioidaan ravitsemushoitoa koskevassa päätöksenteossa.
Lopuksi
Kokonaisuutena voidaan todeta, että palliatiivisen potilaan ravitsemuksen arviointi ja hoito edellyttävät monipuolisia menetelmiä, yksilöllistä suunnittelua ja psykososiaalisen näkökulman huomioimista, jotta potilaan toimintakykyä ja elämänlaatua voidaan turvata. Tulevaisuuden tutkimuksissa tulisi selvittää, millaiset ravitsemukselliset interventiot tukevat parhaiten potilaiden jaksamista ja vähentävät hoidon kuormittavuutta. Lisäksi käytännön hoitotyössä tarvitaan selkeitä ohjeistuksia ja yhteisiä toimintamalleja, jotka auttavat kansallisesti palliatiivisen hoidon laadun tasa-arvoistamisessa ja sen kehittämisessä.