Pienikin mahdollisuus osallistua voi olla alku suurelle muutokselle
Yksi pallo, muutama pelaaja, kuppi kahvia ja lyhyt keskustelu suomeksi voivat kuulostaa pieniltä asioilta. SPR Halikon vastaanottokeskuksen arjessa juuri tällaiset hetket voivat kuitenkin tuoda päivään rytmiä, rohkeutta ja yhteyden tunnetta. Kun arki täyttyy odottamisesta, epävarmuudesta ja huolista, yhteinen peli, rauhallinen keskustelu kielikahvilassa tai onnistunut suomenkielinen lause voi saada suuren merkityksen.
Vastaanottokeskus on myös virallinen palveluympäristö. Maahanmuuttoviraston mukaan vastaanottopalvelujen tarkoituksena on turvata turvapaikanhakijoiden toimeentuloa ja hyvinvointia turvapaikkaprosessin aikana (Maahanmuuttovirasto 2023). Tässä artikkelissa katson vastaanottokeskusta kuitenkin ennen kaikkea arjen ympäristönä: paikkana, jossa odottaminen, kohtaamiset ja yhteinen tekeminen kietoutuvat toisiinsa.
Tämä artikkeli perustuu opinnäytetyöhöni, joka sai alkunsa sosionomi-opintoihini kuuluvan harjoitteluni aikana Suomen Punaisen Ristin ylläpitämässä Halikon vastaanottokeskuksessa (Suomen Punainen Risti 2020). Harjoittelussa näin läheltä, miten vastaanottokeskuksen arki rakentuu pienistä kohtaamisista, odottamisesta, yhteisestä tekemisestä ja tuen tarpeesta. Näistä havainnoista syntyi ajatus tarkastella tarkemmin kahta matalan kynnyksen ryhmätoimintaa: jalkapalloa ja kielikahvilaa.
Harjoittelun aikana suunnittelin ja ohjasin näitä toimintoja osana vastaanottokeskuksen arkea. Jalkapallo tarjosi asiakkaille mahdollisuuden liikkua, kohdata muita ja toimia joukkueena. Kielikahvilassa asiakkaat saivat harjoitella suomea rennossa ja turvallisessa ilmapiirissä. Näiden kokemusten pohjalta halusin selvittää opinnäytetyössäni, miten ryhmätoiminta voi tukea asiakkaiden arkea, kotoutumista, hyvinvointia ja osallisuuden kokemusta. Aineistona käytin kymmenen asiakkaan haastatteluja (Manteghi 2026).
Jalkapallo toi arkeen rytmiä ja kevensi stressiä
Kun jalkapallotoiminta alkoi, toiminta ei ollut heti vakiintunutta tai järjestelmällistä. Ensimmäisissä harjoituksissa osallistujia oli vähän, eikä toiminta tuntunut vielä kaikille kovin vakavalta. Osa tuli mukaan varovasti, osa seurasi sivusta ja ryhmän yhteinen tapa toimia rakentui vähitellen.
Ajan myötä tilanne muuttui. Osallistujia tuli enemmän, harjoitukset muuttuivat säännöllisemmiksi ja jalkapallosta tuli monelle odotettu osa viikkoa. Viimeisillä kerroilla osa asiakkaista oli surullisia siitä, että toiminta oli päättymässä. Se kertoi minulle, että kyse ei ollut enää vain pelaamisesta. Jalkapallo toi päivään rytmiä. Se antoi syyn lähteä huoneesta, tavata muita ja tehdä jotakin yhdessä. Yksi haastateltava kuvasi, että tieto tulevasta jalkapallosta teki päivästä merkityksellisemmän. Tämä jäi mieleeni, koska se kertoo yksinkertaisesti, miten tärkeä merkitys säännöllisellä ja turvallisella toiminnalla voi olla silloin, kun arki muuten tuntuu epävarmalta.
Moni osallistuja kuvasi, että jalkapallo vaikutti oloon nopeasti. Pelaaminen auttoi purkamaan stressiä, liikkumaan ja keskittymään hetkeksi johonkin muuhun kuin huoliin. Yksi haastateltava sanoi: “Jalkapallon jälkeen stressi on paljon pienempi ja mieli rauhoittuu.” Jalkapallo vahvisti myös yhteyttä ihmisten välillä. Kentällä osallistujat joutuivat kommunikoimaan, sopimaan säännöistä, antamaan tilaa toisilleen ja luottamaan joukkueeseen. Ihmiset, jotka eivät ehkä muuten olisi puhuneet paljon toisilleen, löysivät yhteisen tavan toimia.
Vähitellen ryhmästä tuli enemmän kuin joukko pelaajia. Osallistujat alkoivat kuulua samaan tilanteeseen ja samaan joukkueeseen. Siinä oli jotakin hyvin inhimillistä: ihminen ei ollut vain vastaanottokeskuksen asiakas, vaan myös joukkueen jäsen. Tämä sopii hyvin sosiaalialan ajatukseen siitä, että yhteinen toiminta voi vahvistaa kohtaamista, vuorovaikutusta ja asiakkaan toimijuutta (Juhila 2006).
Kielikahvilassa virheet ovat sallittuja
Kielikahvila oli erilainen tila kuin jalkapallokenttä, mutta sen merkitys oli monella tavalla samanlainen. Sielläkin tärkeintä oli turvallinen ilmapiiri ja mahdollisuus osallistua omalla tasolla. Suomen kielen harjoittelu ei ollut vain kielioppia, vaan myös rohkeuden rakentamista.
Kotoutuminen ei tarkoita vain kielen oppimista tai työpaikan löytämistä. Se liittyy myös arjen hallintaan, sosiaalisiin suhteisiin ja kokemukseen siitä, että uusi ympäristö alkaa vähitellen tuntua omalta (Saukkonen 2020). Kielikahvila tuki tätä arjen tasolla: siellä suomea sai kokeilla turvallisesti ilman pelkoa virheistä. Virheitä ei pidetty epäonnistumisina, vaan osana oppimista. Tämä oli monelle tärkeää, koska uuden kielen käyttäminen voi tuntua pelottavalta, jos pelkää sanovansa jotakin väärin. Kun ilmapiiri oli rauhallinen ja kannustava, osallistujat uskalsivat puhua enemmän.
Yksi haastateltava kuvasi kielikahvilan merkitystä näin: “Koulussa opin sääntöjä, mutta kielikahvilassa opin käyttämään kieltä.” Lause kertoo hyvin, miksi kielikahvila oli tärkeä. Kieltä ei opittu vain kirjoista, vaan myös käyttämällä sitä yhdessä muiden kanssa. Haastatteluissa näkyi, että rohkeus ei jäänyt vain kielikahvilaan. Osa asiakkaista kertoi käyttäneensä suomea kaupassa, vastaanottokeskuksen toimistolla, valokuvaamossa tai lapsen päiväkotiasioissa. Pienet onnistumiset vahvistivat tunnetta siitä, että arjessa voi toimia vähän itsenäisemmin.
Osallisuus on sitä että kokee tulevansa nähdyksi
Osallisuus ei tarkoita vain sitä, että ihminen on paikalla. Se tarkoittaa myös kuulluksi tulemista, mahdollisuutta vaikuttaa ja kokemusta siitä, että kuuluu johonkin. Osallisuus vahvistuu silloin, kun ihminen kokee, että hänen läsnäolollaan ja panoksellaan on merkitystä yhteisessä tilanteessa (Isola ym. 2017).
Osallisuus näkyi arjessa hyvin konkreettisesti. Asiakkaat eivät olleet vain toiminnan vastaanottajia. He saivat vaikuttaa aikatauluihin, sisältöihin ja käytännön ratkaisuihin. Kun ihmisen mielipidettä kysytään, hänen läsnäolonsa saa toisenlaisen merkityksen. Jalkapallossa tämä näkyi esimerkiksi joukkueiden järjestämisessä, harjoitusten kestossa ja pienissä vastuurooleissa. Kielikahvilassa osallistuminen näkyi siinä, että osallistujat saivat ehdottaa aiheita, auttaa toisiaan ja käyttää omaa osaamistaan ryhmän hyväksi.
Yksi haastateltava tiivisti kokemuksen hyvin: “En ollut vain mukana, vaan tunsin kuuluvani ryhmään.” Tämä lause kuvaa osallisuuden ydintä. Tärkeää ei ollut vain se, että ihminen tuli paikalle, vaan se, että hän koki olevansa osa yhteistä tilannetta. Osallistuminen rakentui vähitellen luottamuksen ja toistuvien kohtaamisten kautta. Kun ihmisen apua tarvitaan, hänen roolinsa huomataan tai hänen ehdotuksensa otetaan vakavasti, arki voi tuntua vähemmän yksinäiseltä ja enemmän yhteiseltä.
Kaikkea ei voi ratkaista, mutta arkea voi keventää
Jalkapallo ja kielikahvila eivät poista vastaanottokeskuksen arjen haasteita. Ne eivät ratkaise turvapaikkaprosessin epävarmuutta, menneisyyden traumaattisia kokemuksia tai huolta tulevaisuudesta. Siksi niiden merkitystä ei pidä liioitella. Silti niiden merkitystä ei pidä myöskään vähätellä. Pienet ja säännölliset toiminnat voivat tuoda arkeen rakennetta, kohtaamisia ja onnistumisen kokemuksia. Ne voivat auttaa ihmistä tuntemaan, että hän ei ole vain odottamassa, vaan myös elää, osallistuu ja kuuluu johonkin.
Minulle opinnäytetyö vahvisti ajatusta siitä, että sosiaalialan työssä suuret muutokset voivat alkaa pienistä tilanteista. Yhteinen peli, turvallinen keskustelu tai rohkaiseva hetki voi tehdä arjesta vähän kevyempää. Pienikin mahdollisuus osallistua voi olla alku suurelle muutokselle. Samalla opin, että osallisuus rakentuu usein juuri tavallisissa arjen kohtaamisissa, joissa ihminen tulee nähdyksi ja kuulluksi.
Linkki opinnäytetyöhön löytyy lähdeluettelosta.
Lähteet
Isola, A.-M., Kaartinen, H., Leemann, L., Lääperi, R., Schneider, T., Valtari, S. & Keto-Tokoi, A. (2017). Mitä osallisuus on? Osallisuuden viitekehystä rakentamassa. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Saatavissa: https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-302-9170
Juhila, K. (2006). Sosiaalityöntekijöinä ja asiakkaina: Sosiaalityön yhteiskunnalliset tehtävät ja paikat. Vastapaino.
Maahanmuuttovirasto. (2023). Arki vastaanottokeskuksessa. Saatavissa: https://migri.fi/arki-vastaanottokeskuksessa
Manteghi, R. (2026). Ryhmätoiminnan vaikutukset SPR Halikon vastaanottokeskuksen asiakkaiden kotoutumiseen, hyvinvointiin ja osallisuuteen. Turun ammattikorkeakoulu. Saatavissa: https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202604308798
Saukkonen, P. (2020). Suomi omaksi kodiksi: kotouttamispolitiikka ja sen kehittämismahdollisuudet. Gaudeamus.
Suomen Punainen Risti (SPR). (2020). Vastaanottokeskustoiminta Suomessa. Saatavissa: https://www.punainenristi.fi/tyomme/kotimaa/apua-maahanmuuttaneille/turvapaikanhakijoiden-vastaanotto/
Kuva: Rohallah Manteghi
Artikkeli on osa Turun AMK:n Sosiaalinen osallisuus ja toimijuus -tutkimusryhmän julkaisuja