Sosionomi voisi toimia kouluyhteisössä niin lasten, perheiden kuin työntekijöidenkin tukena

24.10.2023

Koululaisten ja heidän perheidensä vaikeudet moninaistuvat jatkuvasti muuttuvassa maailmassa. Haasteet tulevat lasten mukana kouluihin, ja henkilökunta hoitaa kouluarjessa varsinaisen opetuksen ja ohjauksen lisäksi yhä enemmän kasvatukseen ja sosiaalisiin ongelmiin liittyviä asioita. Lapset ja nuoret tarvitsevat ympärilleen lisää läsnä olevia, ammattitaitoisia, auttavia ja ohjaavia aikuisia.

Kouluissa toimivia erilaisilla ammattinimikkeillä kutsuttavia tukihenkilöitä on monissa kunnissa palkattu jo aikaisemminkin, mutta määrä lisääntyy jatkuvasti. Tarve moniammatilliselle tuelle kouluissa on tutkitusti kasvanut. Lisähenkilöstöllä pyritään erityisesti siihen, että opettajat saavat keskittyä opettamiseen ja että tuki pystytään kohdentamaan sitä tarvitseville.

Koulusosionomit, kouluvalmentajat, nuorisotyöntekijät tai yhteisöpedagogit löytävät yhä useammin paikkansa kouluyhteisöistä. Sosiaalialan korkeakoulutetut ammattihenkilöt ovat jalkautuneet kouluihin esimerkiksi erilaisten hankerahoituksilla tuettujen pilotointien avulla. Työnkuva on muotoutunut yksikön tarpeiden mukaan ja toimiviksi havaittujen toimintamallien kautta.

Koulu muodostaa yhteisön, jossa myös kriisit kuuluvat yksilön elämään

Koulu on Suomessa ja suomalaisessa yhteiskunnassa yksi tärkeimmistä tukipilareista peruskouluikäisen lapsen maailmassa. Koulu on mahdollisesti ensimmäinen taho, joka havaitsee lapsen tai perheen tuen tarpeen. Esimerkiksi toimeentulon vaikeudet, lasten laiminlyönti tai lapsen käyttäytymiseen ja kasvatukseen liittyvät haasteet näkyvät jo koulun aloitusvaiheessa. Monikulttuurisuus korostuu, ja erilaisten elämäntilanteiden vaikutukset koululaisten arjessa näkyvät päivittäin. Kouluiässä alkava syrjäytyminen ilmenee usein ensimmäiseksi oppimis- ja sopeutumisongelmina sekä koulupoissaoloina.

Koululla ja koulun sosiaalisella työllä on tärkeä rooli avun tarjoajana. Koululaisten huonovointisuuteen on havahduttu, ja opetukseen liittyviin ohjeisiin on lisätty myös koululaisten sosioemotionaalisen hyvinvoinnin huomioiminen. Koulun sosiaalinen työ on laaja käsite, joka nivoutuu opetuksen, ohjauksen ja opiskeluhuollon palveluiden yhteisesti toteutettavaksi kokonaisuudeksi.

Ongelmien havaitseminen ja huolien puheeksi ottaminen sekä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa aloitettu kohdennettu tuki vaativat osaajia. Yhteiskunnan tulisi hyödyntää koulun ja ennaltaehkäisevän lastensuojelun yhteistä osaamista koululaisten ja heidän perheidensä hyvinvoinnin tukemisessa.

Tutkimus toi esille alakoulun sosiaalisen työn lisääntyneen tarpeen

Keväällä 2023 toteutetussa opinnäytetyössä kartoitettiin koulusosionomin työnkuvaa sekä sen tarpeellisuutta alakoulussa tehtävän työyhteisökyselyn avulla. Laadullinen tutkimus toteutettiin varsinaissuomalaisessa keskisuuressa alakoulussa ja sen aineisto kerättiin sähköisesti täytettävän työyhteisökyselyn avulla. Kysely sisälsi avoimia kysymyksiä, jotka koskivat koulusosionomin työn erilaisia vaikutusmahdollisuuksia työyhteisössä. Kyselyyn saivat vastata kaikki yksikön työntekijät.

Tutkimuksen tuloksissa korostui se, että koulun roolia perheiden monimuotoisessa tukemisessa pidetään tärkeänä ja että varhainen puuttuminen alakouluikäisten keskuudessa koetaan hyödyllisenä panostuksen kohteena. Lasten keskuuteen jalkautuva matalan kynnyksen aikuinen koettiin tervetulleena lisänä alakoulun työyhteisöön.

Vastauksista ilmeni, että lisäresursseja kaivattiin erityisesti perheiden tukemiseen, koululaisten käyttäytymisessä ja kaverisuhteissa ilmenevien haasteiden selvittämiseen sekä arjen perusasioiden hallinnan vahvistamiseen. Lisäksi koululaisten lisääntynyt vakivaltainen käytös, sosiaalisen median vaikutukset sekä internetin ja liiallisen pelaamisen vaarat nousivat esille henkilökunnan keskuudessa huolta herättävinä asioina. Lasten empatian puute ja toisten kunnioittamattomuus, neurologiset haasteet sekä kasvatuksen laiminlyönnin vaikutukset lapsiin näkyivät kyselyn vastauksissa kouluarkea raskauttavina tekijöinä.

Tutkimuksen tuloksissa koulusosionomi nähtiin koululaisten keskuuteen jalkautuvana ammattilaisena

Työyhteisökyselyssä kartoitettiin tarpeen lisäksi koulusosionomin mahdollisia työtehtäviä. Vaihtoehdoiksi sille, miten koulusosionomi voisi vaikuttaa alakoulun sosiaalisessa työssä, ehdotettiin esimerkiksi psyykkistä hyvinvointia tukevaa toimintaa oppi- ja välitunneille. Koulusosionomi nähtiin hyvin tekemään ryhmäytymistä tukevaa ja syrjäytymistä ehkäisevää työtä. Hän voisi vaikuttaa olemalla läsnä koulun arjessa ja viettämällä aikaa lasten kanssa ohjaten samalla sosiaalisissa taidoissa.

Erityisesti opettajat olivat vastausten perusteella sitä mieltä, että koulusosionomi voisi toiminnallaan tehostaa kodin ja koulun välistä yhteistyötä. Hänet ajateltiin perheiden tueksi tulemaan yksinkertaisesti toimeen koulun kanssa ja ymmärtämään alakouluikäisen lapsen koulunkäynnin tukemisen merkitystä. He kaipaisivat kouluyhteisöön kiireettömästi työskentelevää kuulevaa korvaa sekä ammattilaista mukaan erilaisiin lapsen asioita käsitteleviin palavereihin.

Edellytyksenä koulusosionomin työn vaikuttavuudelle pidettiin sitä, että hänen tulisi ehdottomasti työskennellä ”kentällä” läsnä lasten koulunkäynnin arjessa. Koulusosionomilla ajateltiin näin olevan aitoa ja ajankohtaista tietoa koululaisten asioista. Hyvä kokonaiskuva lapsen tilanteesta olisi eduksi myös silloin, jos koulusosionomi toimisi havaintojen välittäjänä ja linkkinä eri yhteistyötahojen välillä. Koulusosionomin ajateltiin voivan olla tueksi myös nivelvaihetyöskentelyssä alakoululaisten siirtyessä yläkouluihin.

Varhaista puuttumista ei voi liiaksi korostaa

Sosiaalinen työ koulussa on matalan kynnyksen toimintaa, jonka tarkoituksena on ehkäistä jo varhaisessa vaiheessa koululaisten ongelmien kasaantumista. Yläkoulussa joissain tapauksissa puuttuminen saattaa valitettavasti olla jo myöhäistä ja työ on usein korjaavaa työtä. Alakoulussa on mahdollisuus panostaa nimenomaan ennaltaehkäisevään työhön.

Koulusosionomin työn yksi mahdollisuus on ohjata perheitä erilaisten tukimuotojen ja avun piiriin jo ilman opiskeluhuollon työryhmää. Ajatuksena on ennaltaehkäisevä vaikuttaminen ja se, että kaikkea ei välttämättä tarvitsisi pyörittää opiskeluhuoltoryhmän kautta. Koulusosionomi toimii osana kouluyksikön työntekijöiden yhteisöä ja samalla tärkeänä tiedon ja havaintojen välittäjänä opettajille ja opiskeluhuollon henkilöstölle, joiden vastuualueilla saattaa olla useankin koulun oppilaat.

Koulusosionomi voisi ammattitaidollaan ja päivittäisellä läsnäolollaan vaikuttaa lasten koulunkäyntiin liittyvään motivaatioon ja toimia kannustavana aikuisena haasteisiin vastaten ja ei-toivottua käyttäytymistä ennaltaehkäisten. Sosionomilla on koulutuksensa puolesta erilaista osaamista kuin opettajilla tai koulunkäynninohjaajilla, ja hänen käytettävissään on työmenetelmiä ja asiantuntemusta koululaisten ja heidän perheidensä hyvinvoinnin tukemiseksi ja edistämiseksi.

Alhoniemi, Anitra 2023: Koulusosionomi työyhteisössä – koulun henkilökunnan näkemyksiä koulusosionomin työnkuvasta ja mahdollisuuksista vaikuttaa alakoulun arjessa. Turun ammattikorkeakoulun opinnäytetyö.