Kielen ja kulttuurin risteyksessä
Turun ammattikorkeakoulun koordinoimassa Maakunta työllistää -hankkeessa kehitetään uutta koulutusmallia ulkomaalaistaustaisille opiskelijoille, joilla on jo aikaisemmin…
Turun ammattikorkeakoulun koordinoimassa Maakunta työllistää -hankkeessa kehitetään uutta koulutusmallia ulkomaalaistaustaisille opiskelijoille, joilla on jo aikaisemmin…
Uuden oppivelvollisuuslain (1214/2020) tultua voimaan oppilaan ohjaus on myös murroksessa. Oppilaiden ja huoltajien vastuu ja velvollisuudet on lisääntyneet, mutta samalla ne koskevat myös koulutuksenjärjestäjiä. …
Sosiaalista kanssakäymistä edistävä toiminta on paljon enemmän kuin lakisääteinen velvoite ikääntyneiden yhteisöllisen asumisen yksiköissä. Yhteisöllinen…
Osallistava kirjaaminen on keino, jonka avulla asiakkaan oma ääni voidaan saada kuuluvaksi. Se ei kuitenkaan…
Yhdenvertaisen osallisuuden toteutuminen edellyttää, että myös palautteen antaminen saadusta palvelusta on saavutettavaa kaikille. Kun vammaispalveluiden…
Lasten ja nuorten harrastaminen on yleistä, mutta iän myötä osallistuminen vähenee ja tietyt väestöryhmät jäävät…
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen (Hyte) ei ole sattumanvaraista – se on suunnitelmallista, tavoitteellista ja ennakoivaa…
Osallisuus ei ole pelkästään mahdollisuus osallistumiseen, vaan kyse on kokemuksesta, tunteesta, että kuuluu yhteisöön, tulee…
Vapaa-aika ja harrastaminen ovat keskeisiä lasten ja nuorten elämänalueita. Harrastamisen ja mielekkään vapaa-ajan nähdään vähentävän…
Väestön yksilölliset palvelutarpeet ovat lisääntyneet ja sen myötä myös tarve kehittää asiakaslähtöisempiä palveluja osana sosiaali-…
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen yhteisöllisen asumisen yksiköissä on tarjolla sosiaalista kanssakäymistä edistävää toimintaa, SKE-toimintaa. SKE-toiminnan asiakaslähtöinen kehittäminen…
Kehitysvammaisten asumisyksikön henkilöstö kehitti toimintamallin asukkaiden osallisuuden vahvistamiseksi. Toimintamallissa korostuu asukkaan mukana olo ja mahdollisuus…