Olen teatteri-ilmaisun ohjaaja, en terapeutti – Teatteri-ilmaisun ohjaajan ammatti-identiteetistä
Teatteri-ilmaisun ohjaajalla on valta ja vastuu. Missä menee niiden rajat taiteelliseen lopputulokseen tähtäävässä projektissa?
Teatteri-ilmaisunohjaajat koetaan moniosaajiksi. Kentällä työskennellessä se on samalla lahja ja kirous. Kuinka paljon teatteri-ilmaisun ohjaajan työskentelyyn vaikuttaa “ei juuri mihinkään kunnolla syventyneen” leima tai onko pedagogisten opintojen myötä teatteri-ilmaisun ohjaajan aina opetettava jotain?
Teatteri-ilmaisun ohjaaja vs. terapeutti
Terapeutiksi voidaan kutsua ihmistä, joka on suorittanut lääketieteellisesti pätevän koulutuksen. Teatteri ja sen tekeminen voi olla tekijälle terapeuttinen puhdistava kokemus, mutta suoranaista lääketieteellistä terapiaa se ei ole. Taiteelliseen lopputulokseen tähtäävässä projektissa teatteri-ilmaisun ohjaajan vastuulla on ohjata projekti loppuun turvallisesti ja hedelmällistä työilmapiiriä tavoitellen. Hän ei ole vastuussa tekijän mielenterveydestä tai hyvinvoinnista harjoitusten ulkopuolella.
Rehellisyys tekemisen perjaatteena auttaa koko työtyhmää, sekä katsojaa. Jotta katsojalle voidaan välittää haluttu sanoma, opetus tai joku muu taiteellisen lopputuloksen tarkoitus, on myös työryhmän puhuttava toisilleen asioista niiden oikeilla nimillä. Esitysten aiheet ja teemat saattavat välillä olla hyvinkin rankkoja. Niistä rehellisesti ja avoimesti puhuminen työryhmän kesken voi olla vapauttava kokemus. Teatteri-ilmaisun ohjaajan vastuulla on kuitenkin luoda niiden käsittelylle tarpeellinen aihetta ja aiheen äärellä olijoita kunnioittava ilmapiiri.
Moniosaajan kirous
Teatteri-ilmaisun ohjaajan koulutuksen saanut nähdään helposti “ei juuri mitään kunnolla” osaavana ja kaikesta hieman, mutta ei kunnolla tietävänä. Teatteri-ilmaisun ohjaajan “leiman” voi havaita koulun seinien sisäpuolella, sekä kentällä työskennellessä. Ammattinimike ei kuulosta kanssa keskustelijan korvaan selkeältä ja aiheuttaa näin ollen paljon kysymyksiä ja kyseenalaistamista.
Moniosaamisen avulla teatteri-ilmaisun ohjaajan on kuitenkin helppo työllistyä moniin eri työtehtäviin teatterialalla. Opintoihin kuuluu muun muassa skenografiaa, teatteritekniikkaa, nukketeatteria sekä yleisötyöskentelyyn tutustumista. Tietoa ja taitoa löytyy siis monelta osa-alueelta, ja oikein hyödynnettynä työllistymismahdollisuudet ovat lähestulkoon rajattomat.
Onko aina pakko oppia?
Teatteri-ilmaisun ohjaajan koulutuksiin kuuluu myös pedagogiset opinnot. Ne laajentavat osaamista ja parantavat näin ollen myös työllistymismahdollisuuksia. Lisäksi niistä on helppo ammentaa näkökulmaa omaan ohjaustyöhön taiteelliseen lopputulokseen tähtäävässä produktiossa. Opetusta ei ole kuitenkaan välttämättä pakko sanoittaa tekijälle suoraan. Eri teatteritaustoista koostuvassa työryhmässä on lähes mahdotonta pakottaa tekijöitä oppimaan samoja asioita samaan aikaan. Joku on asiasta jo etukäteen tietoinen, ja toiselle se on vielä liian hankala ajatus.
Ohjaamalla tekijöitä niin, että tekijä voi ottaa ohjauksesta irti sen, mikä hänelle on sillä hetkellä työskentelyn kannalta hedelmällisintä, voidaan saada aikaan “ahaa-elämys”. Näin oppiminen on tekijälle silmiäavaava ja antoisa kokemus, joka puskee häntä eteenpäin.
Tähtäimessä taide
Taiteelliseen lopputulokseen tähtäävässä projektissa ohjaaja ja tekijät uivat mitä mielenkiintoisimmissa vesissä aiheen ja teemojen parissa. Ohjaajan valta antaa periksi näyttelijöiden rajojen venyttämisen. Hyvä teatteri-ilmaisun ohjaaja kuitenkin venyttää rajoja turvallisin keinoin. Jotta jotain uutta voi syntyä, on tekijän käytävä mukavuusalueensa ulkopuolella. Jotkut historiastammekin tutut ohjaajat, kuten Jouko Turkka, ovat venyttäneet rajoja kyseenalaistetuin keinoin. Teatteri-ilmaisun ohjaajan on työskennellessään hyvä pitää mielessään, että kaikki työskentelytavat eivät sovi kaikille. Tilanteen tarkkailu ja aistiminen ovat näin ollen tärkeä osa teatteri-ilmaisun ohjaajan työtä.
Onko teatteri-ilmaisun ohjaaja taiteelliseen lopputulokseen tähtäävässä esityksessä vastuussa myös yleisöstä? On ainakin joiltain osin. Yleisöstä on alettu pitää huolta esimerkiksi sisältövaroitusten avulla. Milloin sisältörajoitukset muuttuvat juonipaljastuksiksi ja milloin ne vaikuttavat katsojan kokemukseen? Olisivatko elokuvista ennestään tutut sisältövaroitussymbolit riittävät käsiohjelmissa?
Vastuun ja vallan raja on häilyvä. Jokainen katsoja ja tekijä on erilainen. Teatteri-ilmaisun ohjaajan tulee luovia näillä taiteen tekemisen hämärillä poluilla ympäristöä kuunnellen ja havainnoiden.
Lähteet:
Artikkelikuva: Lisett Kruusimäe https://www.pexels.com/photo/director-s-chair-with-artistic-shadow-30173144/
Artikkeli perustuu kirjoittajan opinnäytetyöhön, joka löytyy Theseus-tietokannasta: https://www.theseus.fi/handle/10024/914212