• jännitys
• kauhu
• kauhuteatteri
• pelko
• teatteri

Kauhuteatterilla on pitkä historia ja sen tulevaisuus on mielenkiintoinen tekijöiden kehittäessä yhä uusia tapoja pelotella yleisöjään. Vaikka pelkääminen, säikähtäminen ja kauhistuminen ovatkin yhdessä koettuina hauskoja ja nautinnollisia kokemuksia, ei kauhuteatteri ole kuitenkaan vain viihdettä. Taiteenlaji valottaa ihmisyyden pimeitä puolia ja tuo näkyväksi yhteisiä pelkojamme.

Pelko on tärkeimpiä ja alkukantaisimpia tunteitamme ja sen tarkoitus on pitää meidät hengissä. Pelko auttaa meitä välttämään vaarallisia asioita ja tilanteita, mutta voimme kokea sitä kohtaan myös viehtymystä. Monet meistä ovat valmiita riskeeraamaan mielenrauhansa tai henkensä tiedonjanon ja äärielämysten vuoksi. Kauhuteatteri voi osaltaan vastata turvallisesti näihin tarpeisiin.

Kauhuteatterin määritelmä

Kauhuteatteriesitys on teatteriesitys, joka hyödyntää sisällöllisesti kauhufiktion teemoja, hahmoja ja visuaalisia elementtejä herättääkseen yleisössä jännitystä, pelkoa ja kauhua. Se manipuloi yleisön tunteita psykologisella jännitteellä, visuaalisella kauhulla, säikäyttelyllä ja kauhistuttavilla juonenkäänteillä. Käytännönläheisempi ja yksinkertaisempi tapa ilmaista asia olisi, että ainakin yhden seuraavista tulisi tapahtua kauhuteatteriesityksessä:

• Esitys on tunnelmaltaan pelottava.
• Esityksessä on säikäytyksiä.
• Esityksessä kauhistutaan.

Kauhuteatterin tekijöiden näkökulmasta määrittely kuuluisi seuraavasti:

• Esityksessä luodaan sekä ylläpidetään pelottavaa tunnelmaa. 
• Esityksen yleisöä säikäytellään.
• Esityksen yleisöä kauhistutetaan.

Jos kaikki kolme kohtaa eivät toteudu tai niiden välillä on merkittävä epäsuhta, saattaa lopputulos aiheuttaa yleisölle ristiriitaisen kokemuksen suhteessa odotuksiin, joita kauhufiktiolle asetetaan. Pelottava tunnelmointi ilman säikäytystä voi olla turhauttavaa, jatkuva säikyttely ilman merkitystä tuntua halvalta ja raaka kauhistelu sortua sosiaalipornografiaksi. Nämä ovat tietenkin myös tyylilajikysymyksiä ja niissä onnistumisen määrittävät lopulta teatterikriitikot ja etenkin esitysten yleisöt.

Kauhuteatterin lyhyt historia

Kauhuteatterin historia alkaa jo antiikin tragedioista ja jatkuu Shakespearen verisiin murhenäytelmiin. Varsinaisesti taiteenlajin katsotaan kuitenkin syntyneen 1800-luvulla goottilaisen romantiikan yhteydessä (Wetmore 2023, 114). Tunnetuin maailman kauhuteattereista oli ranskalainen Théâtre du Grand-Guignol (1897–1962), joka omaksui toimintaansa naturalistisen teatterin eetoksen viihdyttäessään yleisöä ihmisten veriteoilla ja muilla julmuuksilla (Hand & Wilson 2000, 1–5). Nykyaikana kauhuteatteri yhdistää perinteistä teatteria ja kokeellisia esitystaiteen muotoja, kuten immersiivisyyttä ja interaktiivisuutta (Wetmore 2023, 119). 

Kauhuteatterin sisälle mahtuu monta genreä, joista jokainen vastaa johonkin yleisön tarpeeseen: jotkut haluavat jännittää, toiset pelätä, kolmannet säikähtää ja neljännet kauhistua. Samalla tekijät saavat voimauttavan mahdollisuuden turvalliseen vallankäyttöön suhteessa yleisöön, esityksen teemoihin ja pelkäämiseen itseensä. Jo pelkästään näistä syistä kauhuteatterin tulisikin nauttia suurempaa yhteiskunnallista ja kulttuurista arvostusta sekä saada osakseen anteliaampaa rahoitusta.

Kotimainen kauhuteatteri elää marginaalissa

Vakiintuneita toimijoita ja kauhunäytelmiä on Suomessa vähän vaikka teattereissamme esitetäänkin paljon teemoiltaan sekä toteutukseltaan rankkoja ja väkivaltaisia esityksiä. Moni kotimainen jännitysnäytelmä jää ilman kauhun genremääritelmää luultavasti siksi, etteivät tekijät tahdo leimaantua viihdetaiteilijoiksi tai karkottaa jo valmiiksi kauhufiktioon antipatialla suhtautuvaa yleisöä (Purhonen ym. 2014, 71–74, 85–86, 139–140). Onkin paikallaan kysyä mikä lopulta erottaa näytelmät kauhugenrestä: yleisön tietoinen säikäyttely vaiko kenties yliluonnollisten elementtien puute?

Kotimaisten kauhunäytelmien vähyyden voisi selittää myös se, ettei realismihakuisessa ja väestömäärältään pienessä Suomessa ole pitkää perinnettä kauhufiktion kirjoittamiselle vaikka kummitusjuttuja meiltä löytyykin. Myös traumaattiset sotakokemukset ovat osaltaan saattaneet hillitä etenkin vanhemman väestönosan halua kuluttaa kauhufiktiota.

Kauhuteatterin käytännön toteutuksesta, estetiikasta ja etiikasta

Kauhu pohjaa toteutuksessaan realismiin, ja siksi tekijöiden kannattaakin pohtia esityksen näyttämöllistä toteutusta. Kauhuteatterissa pimeydellä, näyttelijäntyöllä ja etenkin äänisuunnitellulla on merkittävä rooli pelottavan tunnelman luomisessa ja ylläpidossa.

Kauhuteatteri antaa mahdollisuuden myös kauneuden, myötätunnon ja ylevyyden kuvauksille. Kauhuteatteriesityksen status quo ja roolihenkilöiden väliset suhteet tulee rakentaa taiten, jotta niiden myöhempi rikkominen tuntuu yleisöstä joltakin. Arkinen huumori on taloudellinen tapa rakentaa ja avata yleisölle näytelmän maailmaa.

Yleisö turtuu nopeasti säikäytyksille ja siksi niitä kannattaa käyttää kauhuteatterissa harkiten. Säikäytyksen jälkeen esityksen tunnelmassa tapahtuu väistämättä notkahdus ja tällöin jännite on viritettävä rauhassa uudelleen. Väliaika voi samasta syystä olla kauhuteatteriesityksen kannalta haasteellinen asia.

Kauhun kautta voidaan käsitellä teatterissa vaikeitakin aiheita joko symbolisesti tai suoraan. Tyylilajissa ei kuitenkaan onnistuta, jolleivat tekijät uskalla käsitellä esityksensä teemoja rehellisesti. Tekijöiden tuleekin olla tietoisia omista rajoistaan ja kunnioittaa niitä. Työryhmillä on oltava sekä henkisesti, että fyysisesti turvallinen olo ja ohjaajan vastuulla on varmistaa asian toteutuminen.

Myös yleisön turvallisuus tulee ottaa huomioon kauhua tehdessä. Työryhmän on muistettava, että he ovat yleisön palveluksessa, vaikka saisivatkin pelottelusta nautintoa. Yleisön kaikenlaista koskemattomuutta tulee kunnioittaa, ellei erikseen olla muuta sovittu, ja yleisön tulee tietää, millaiseen esitykseen se on osallistumassa. Tämä on tärkeää etenkin immersiivisen teatterin tapauksessa. Asiallisesti ilmoitetut sisältövaroitukset ovat toimiva tapa lisätä yleisön turvallisuuden tunnetta ja yleistä kulttuurin saavutettavuutta.

Kauhuteatterintekijän itsereflektiota

Opinnäytetyön kirjoittaja on työskennellyt kauhuteatterin ammattilaisena vuodesta 2013 lähtien taiteellisena johtajana ja osana erilaisia työryhmiä. Kirjoittaja on saanut suurimmat kauhuvaikutteensa ulkomaisilta kirjailijoilta, kuten Agatha Christieltä (1890–1976) ja H. P. Lovecraftilta (1890–1937), mutta myös suomalainen kansanperinne kiinnostaa häntä. Kauhussa kirjoittajaa kiehtoo sen kyky herättää yleisössä väkeviä tunteita ja yhteisöllisiä elämyksiä.

Hitaasti kasvava jännitys ja pelottavan tunnelman rauhallinen rakentaminen ovat kirjoittajan työn keskiössä ja hänen ohjauksissaan yhdistyvät tyylilajeina draama, mysteerit ja tragedia sekä hienovarainen komiikkaa. Kirjoittaja käyttää säikäytystä tarkoin harkittuna työkaluna pelottavan tunnelman luomiseksi ja ylläpitämiseksi ja häntä kiinnostaa kuinka äärimmilleen esityksen jännitettä voidaan venyttää. 

Opinnäytetyön kirjoittaja aikookin tulevaisuudessa jatkaa kauhun tekemistä ja luoda esityksillään yhä uusia teatterin taikapiirejä, joissa on mahdollisuus kokea vaaratonta vaaraa.

Lähteet

Hand, R. & Wilson, M. 2000. The Grand-Guignol: Aspects of Theory and Practice. Theatre Research International. Vuosikerta 25, numero 3, 266–275. Viitattu 9.3.2025. https://web.archive.org/web/20160502144651/http://www.grandguignol.com/tri_ 1.htm 

Purhonen, S.; Gronow, J.; Heikkilä, R.; Kahma, N.; Rahkonen, K. & Toikka, A. 2014. Suomalainen maku – kulttuuripääoma, kulutus ja elämäntyylien sosiaalinen eriytyminen. Helsinki: Gaudeamus. 

Wetmore, K. 2023. The Evolution of Horror on Stage. Bacon, Simon (toim.) The Evolution of Horror in the Twenty-First Century. Maryland: Rowman & Littlefield. Viitattu 12.3.2025. https://dokumen.pub/the-evolution-of-horror-in-the-twenty- first-century-lexington-books-horror-studies-1793643393-9781793643391.html

Artikkelikuva

Tekijänoikeusvapaa kuva käyttäjältä Pexels. Viitattu 24.4.2025. https://pixabay.com/fi/photos/kallo-kammottava-tumma-aavemainen-1867707/

Aane Lindenin opinnäytetyö löytyy Theseus-tietokannasta: https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202504298222