Hyvän kohtaamisen kulmakivet ja merkitys terveydenhoitotyössä

04.11.2024

Kohtaaminen on yksi hoitotyön ydintaidoista ja perusta laadukkaalle hoitotyölle. Hyvä kohtaaminen on paljon muutakin kuin käytännön toimenpiteitä – se on syvällistä ihmisen kohtaamista, jossa kunnioitus, läsnäolo ja vuorovaikutus ovat keskeisessä roolissa.

Hoitotyön opiskelijoille ja alan työntekijöille tämän taidon kehittäminen on tärkeää, sillä se vaikuttaa paitsi asiakkaan hyvinvointiin, myös hoitotyön ammattilaisen omaan kokemukseen työstä. Hyvä vuorovaikutus mahdollistaa ennen kaikkea hoidon onnistumisen.

Kohtaamisen merkitys terveydenhoitajan työssä

Terveydenhoitajan työssä kohtaamiset ovat erityisen tärkeitä, sillä hän on useasti potilaan ensikontakti. Terveydenhoitajan työhön kuuluu myös monesti elintavoista keskustelu, joka on tietysti jokaiselle asiakkaalle henkilökohtainen aihe käsiteltäväksi. Ennaltaehkäisevä työ edellyttää, että asiakas luottaa hoitajaansa ja tulee aidosti kohdatuksi. Hyvän kohtaamisen kautta terveydenhoitaja voi rakentaa pitkäkestoisen, luottamuksellisen hoitosuhteen, jossa asiakkaan terveydentila ja hyvinvointi voidaan huomioida kokonaisvaltaisesti. Hyvä kohtaaminen voi rohkaista asiakasta ottamaan itse myös esille itselleen haastavia aiheita, mikä mahdollistaa varhaisen puuttumisen ja tuen tarjoamisen.

Olipa aiheena sitten mielenterveys, seksuaaliterveys tai elämäntapamuutokset, hyvän kohtaamisen kulmakivet ovat ydinasemassa aiheen käsittelyssä.

Hyvän kohtaamisen kulmakivet ovat kuin talo

Jos hyvää kohtaamista verrattaisiin taloon, läsnäolo olisi talon perustukset. Aito läsnäolo tarkoittaa, että tarkkaavaisuus on suunnattu juuri käsillä olevaan hetkeen. Läsnäolo lisää asiakkaan luottamusta ja turvallisuuden tunnetta. Katsekontakti, kuunteleminen ja rauhallinen asenne välittävät asiakkaalle viestiä siitä, että hän on tärkeä ja tulee kuulluksi.

Talon seinät muodostuvat kuuntelemisesta ja avoimuudesta. Kuuntelemisen taito on olennainen asia laadukkaassa hoitotyössä. Aktiivinen kuuntelu – jossa hoitaja osoittaa aidosti ymmärtävänsä asiakkaansa tarpeet – auttaa luomaan luottamuksellisen suhteen ja lisää myös hoitoon sitoutumista.

Talon katto saadaan, kun kohtaamiseen liittyy olennaisesti empatia ja kunnioitus. Empatia ja kunnioitus talon kattona luovat suojaa asiakkaan tunteille ja itsemääräämisoikeudelle. Ilman empatiaa ja kunnioitusta kohtaamistilanne ei ole turvallinen tai kestävä. Tärkeää onnistuneessa kohtaamisessa on asiakkaan ja ammattilaisen tasavertainen suhde.

Talo tarvitsee myös ovet ja ikkunat, jotka muodostuvat vuorovaikutuksesta. Oikeanlaisella vuorovaikutuksella voidaan ”avata ovia” ja päästä sisään asiakkaan maailmaan, mutta samalla ”ikkunoiden” kautta asiakas voi nähdä ja tuntea hoitajan avoimuuden ja halukkuuden auttaa sekä kuunnella. Vuorovaikutuksen tulee olla selkeää, rohkaisevaa, myönteistä ja huomioivaa. Perustelut ja tutkittuun tietoon perustaminen ovat merkittäviä tekijöitä luotettavan vuorovaikutuksen osalta. Myös sanaton viestintä, kuten kehon kieli ja eleet ovat tärkeitä huomioitavia asioita vuorovaikutustilanteessa.

Se mitä on talon sisällä, sisustus, syntyy myötätunnosta ja huolenpidosta. Ne tekevät talosta kodikkaan ja turvallisen. Vaikka ”talon” perusrakenne on vakaa, sisustus tuo siihen inhimillisyyttä ja yksilöllisyyttä.

Näin ollen läsnäolo ja sen kulmakivet hoitotyössä ovat kuin talon eri osat. Jokainen osa on välttämätön, jotta kokonaisuus olisi vakaa, toimiva ja turvallisen sekä hoitajalle että asiakkaalle.

Haastavan aiheen puheeksi ottaminen

Terveydenhoitaja kohtaa työssään monesti tilanteita, joissa asiakkaan kanssa käydään keskustelu haastavista aiheista. Jotta mahdolliset haasteet havaitaan ja tunnistetaan riittävän ajoissa, puheeksioton tulee olla luontevaa ja suunnitelmallista. Haastavan asian puheeksiotto tulee tehdä sensitiivisesti ja täten tukea asiakkaan mielenterveyttä. Kun kyseessä on esimerkiksi painonhallinta, keskustelu voi olla hyvä kääntää painokeskeisyydestä hyvinvointikeskeisyyteen.

Keskustellessa on hyvä käyttää neutraaleja termejä ja harkita sanavalintojaan. Pysähdy kuuntelemaan, anna aikaa ja tilaa. Keskustelussa on tärkeää edetä asiakkaan ehdoilla. Jotta muutosta voitaisiin saada aikaan, asiakkaan täytyy itse olla halukas ja valmis siihen. Keskustelussa on hyvä hyödyntää avoimia kysymyksiä ja pysähtyä välillä miettimään niitä asioita, jotka ovat jo hyvin. Asiakkaalle on tärkeää antaa tilaa tuoda itse esille keskusteluun ajatuksiaan kysymällä avoimia kysymyksiä. Keskustelun tulee olla motivoivaa ja osallistavaa.

Ohjauksessa on hyvä kysyä asiakkaalta itseltään, millaisia tietoja hänellä on valmiiksi aiheesta. Jos halutaan antaa ohjausta esimerkiksi verensokeriasioista, kannattaa aloittaa ja lopettaa oma puheenvuoro kysymykseen ja kuunteluun.

Tärkeää on, että keskustelu olisi asiakaslähtöistä ja yksilöllistä huomioiden asiakkaan kokonaisvaltaisesti. Oikea tapa lähestyä haastavia tilanteita voi merkittävästi parantaa asiakkaan kokemusta saamastaan hoidosta ja täten esimerkiksi lisätä asiakkaan hoitoon sitoutumista. Terveydenhoitajan näkökulmasta hyvä kohtaaminen on olennaista ennaltaehkäisevän työn onnistumisessa ja terveyden pitkäaikaisessa tukemisessa. Tärkeintä on, että asiakkaalle jää vastaanoton jälkeen tunne siitä, että hän on arvokas juuri sellaisena kuin on.

Lähteet

HUS; Sydänliitto & THL. Painon puheeksiottaminen. 2021. Julkari. Viitattu 27.9.2024. https://www.julkari.fi/handle/10024/142951

Järvinen, M. 2020. Motivoiva haastattelu. Duodecim. Käypä hoito -suositus. Viitattu 24.9.2024. https://www.kaypahoito.fi/nix02109

Mieli. 2024. Vuorovaikutustaitoja voi oppia. Viitattu 26.9.2024. https://mieli.fi/vahvista-mielenterveyttasi/ihmissuhteet-ja-vuorovaikutus/vuorovaikutustaitoja-voi-oppia/

THL; TULE ry & Neuvokas perhe. n.d. Neuvola- ja alakouluikäisen lapsen ylipainon puheeksiotto – opas lapsiperheen kanssa työskentelevälle ammattilaiselle. Viitattu 27.9.2024. https://neuvokasperhe.fi/ammattilaiset/wp-content/uploads/sites/3/2020/01/Lapsen-painon-puheeksiotto.pdf

THL. 2023. Kunnioittava kohtaaminen ja vuorovaikutusosaaminen. Viitattu 27.9.2024. https://thl.fi/aiheet/alkoholi-tupakka-ja-riippuvuudet/ehkaiseva-paihdetyo/puheeksiotto-ja-mini-interventio/kunnioittava-kohtaaminen-ja-vuorovaikutusosaaminen

THL. 2023. Puheeksiotto ja mini-interventio. Viitattu 27.9.2024. https://thl.fi/aiheet/alkoholi-tupakka-ja-riippuvuudet/ehkaiseva-paihdetyo/puheeksiotto-ja-mini-interventio