Digilaitteen muuttuessa kuntoutusvälineeksi – Digisovellusten mahdollisuudet AVH-kuntoutuksessa 

28.08.2025

Aivoverenkiertohäiriö (AVH) voi hetkessä muuttaa elämää. Toimintakyky voi heikentyä ja esimerkiksi puhuminen ja hahmottaminen voi olla haastavampaa. Kokonaisvaltaiset muutokset vaikuttavat arjessa suoriutumiseen ja arjen toiminnot, kuten kauppaan lähtö tai muut kodin askareet eivät enää suju kuten aiemmin. Suomessa sairastuu noin 25 000 ihmistä vuosittain aivoverenkiertohäiriöön. Jokaisen sairastuneen kuntoutusmatka on yksilöllinen ja teknologia mahdollistaa esimerkiksi älylaitteiden ja siihen ladattavien digisovellusten hyödyntämisen kuntoutuksen tukena. 

Tekemässämme opinnäytetyössä tutkitaan, miten digitaaliset sovellukset voivat tukea AVH-kuntoutujan itsenäistä arkea, toiminnanohjausta ja hahmottamista. Tiedonhaun pohjalta syntyi ideapankki, jota toimintaterapeutit voivat hyödyntää AVH-kuntoutujien kanssa työskentelyssä. 

Teknologia kuntoutuksen tukena – mutta ei millä tahansa hinnalla 

Älypuhelimista on tullut monille arjen tärkeä työkalu eivätkä AVH-kuntoutujat tee tässä poikkeusta. Tutkimuksen mukaan haasteista huolimatta puhelimen käyttö ei ole vähentynyt AVH:n seurauksena, moni käyttää puhelintaan jopa enemmän sairastumisensa jälkeen. Kognitiiviset ja motoriset rajoitteet tai väsymys voivat tehdä yksinkertaisistakin toiminnoista monimutkaisia.   

Digisovelluksia ei voi valita sattumanvaraisesti, vaan ne tulee valita kuntoutujan yksilölliset tarpeet huomioiden. Sovellusten tulee olla selkeitä, helppokäyttöisiä ja niiden käytön tulee olla ennen kaikkea tarkoituksenmukaista. Digisovellusten käyttö vaatii usein ohjausta ja harjoittelua, jotta sovelluksesta muodostuu osa arkea. Tässä vaiheessa toimintaterapeutin rooli korostuu. 

Millainen on hyvä kuntoutussovellus? 

Hyvä digisovellus ei ainoastaan täytä teknisiä kriteerejä, vaan myös tukee kuntoutujan motivaatiota ja osallisuutta. Esimerkiksi ideapankkiin valittu MOI-My Own Interactions 2 -kalenterisovellus tukee toiminnanohjausta selkeän näkymän ja moniaistillisten ominaisuuksien avulla. Time Timer ajastinsovellus puolestaan auttaa kuntoutujaa muun muassa ajanhahmotuksessa visuaalisen ajastimen avulla, ja Todoist tuo AVH-kuntoutujalle struktuuria arkeen ja sen toimintoihin. Ideapankissa olevat erilaiset virtuaaliset palikkapelit tukevat muun muassa hahmotusta ja ongelmanratkaisutaitoja. 

Ideapankin sovelluksien valinnassa on hyödynnetty narratiivisesta kirjallisuuskatsauksesta sekä Santtu ry:n jäsenille jaetusta kyselystä saatua tietoa. Kyselyn tuloksista selvisi, että toimintaterapeutit käyttävät digisovelluksia esimerkiksi silloin, kun halutaan tukea kuntoutujan itsenäistä harjoittelua myös terapiakertojen välissä. Sovellukset voivat lisätä kuntoutujan motivaatiota, tarjota kuntoutukseen pelillisyyttä ja monipuolisuutta. 

Haasteita ei voi unohtaa 

Digisovelluksista löytyy paljon potentiaalia, mutta niiden käyttöön liittyy myös haasteita. Kaikilla ei ole käytettävissä tarvittavia digilaitteita, sovellusten mainokset saattavat häiritä käyttöä ja tietoturva-asiat voivat herättää huolta. AVH-kuntoutujilla voi olla haasteita hienomotoriikassa, joka saattaa näyttäytyä haasteena käyttää näyttöä tai hallita pieniä liikkeitä.  

Lisäksi moni markkinoilla oleva sovellus on suunnattu ensisijaisesti lapsille. ​Uusien sovelluksien kehittämistyölle on tarvetta. Lapsille​ kohdennettuja ​sovelluksia löytyi huomattavasti enemmän kuin aikuisille​ suunnattuja.  

Tulevaisuuden kuntoutus on digitaalisesti tuettu 

Teknologia ei pysty korvaamaan toimintaterapeuttia, mutta se voi olla erinomainen työpari kuntoutuksen toteutuksessa. Kun sovellus on suunniteltu ja valittu oikein, se voi tuoda struktuuria ja osallisuutta kuntoutujan elämään, eli juuri sinne missä sitä eniten tarvitaan. 

Toimintaterapia ei ole enää välttämättä pelkästään terapiakäynti vastaanotolla. Se voi olla myös esimerkiksi visuaalinen pelitehtävä, muistutus tai ajastin puhelimen näytöllä. Tämä mahdollistaa kuntoutuksen kaikissa ympäristöissä. Toivomme, että tulevaisuudessa yhä useampi toimintaterapeutti hyödyntäisi digitaalisia välineitä osana asiakaslähtöistä ja monipuolista kuntoutusta.  

Artikkeli pohjautuu Theseuksessa julkaístuun opinnäytetyöhön: Alasaari & Myllymäki 2025. ​Digisovellukset AVH-kuntoutujan​ ​itsenäisen arjen, toiminnanohjauksen ja hahmottamisen tukena : mitä​ ​sovellusten valinnassa tulee ottaa huomioon​? AMK-​opinnäytetyö. Turun​ ​ammattikorkeakoulu​. ​Viitattu​ 20.5.​2025 https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk​-2025061322931