Kestävyyskriteerien tulee viestiä todistetusti kestävyydestä

30.12.2023

Energiasektori tuottaa suurimman osan maailman kasvihuonekaasupäästöistä vuosittain (Ilmasto-opas 2022). Päästöjä tulee vähentää huomattavasti, jotta globaalit ympäristö- ja ilmastotavoitteet voidaan saavuttaa ajoissa. Tavoitteet on mahdollista vielä saavuttaa siirtymällä fossiilisista polttoaineista uusiutuvien energialähteiden käyttöön tiukalla aikataululla, mutta siirtymä vaatii ehdottomasti lisää sääntelyä ja ohjeistusta. Uusiutuvan energian ympäristömerkinnöillä ohjataan energiasektorin päästöjä sekä ympäristövaikutuksia ilmastotavoitteissa asetettuihin rajoihin.

Uusiutuvan kaasun kestävyyskriteeristöjä on käytössä ja kehitteillä useita, sillä uusiutuvan energian teknologiat kehittyvät jatkuvasti. Uusiutuvista kaasuista esimerkiksi biokaasulle on määritelty EU tasolla kestävyyskriteerit tuotannossa käytettävälle syötteelle, ja esimerkiksi vihreälle vedylle kriteeriksi on usein asetettu päästöintensiteettirajat. Kuitenkin usein tuotantolaitoksen ympäristövaikutuksista ei ole määritelty tarkemmin rajoja kestävyyskriteereissä ja kriteerit määritetäänkin yleisesti vain osalle elinkaarta. Uusiutuvien kaasujen kriteeristöllä tulisi erityisesti kertoa enemmän kestävyydestä eikä vain määritellä kaasun uusiutuvuus. Kestävyyttä tulee tarkastella koko elinkaaren ajalta ja vaikutukset ympäristöön ja ilmastoon tulee minimoida todistetusti.

Jotta kestävyyskriteeristöjä voidaan kehittää, tulee olla selvillä, mihin ympäristömerkinnät perustuvat ja ovatko kestävyyskriteerit määritelmällisesti riittävät. Lyhyesti määriteltynä ympäristömerkintöjen kestävyyskriteeristöt perustuvat yleisesti

  • kansallisiin ja kansainvälisiin lakeihin ja asetuksiin,
  • parhaaseen käytettävissä olevaan tekniikkaan,
  • asetettuihin sitoviin ympäristö- ja ilmastotavoitteisiin, sekä
  • kestävyyskriteeristön kohteen elinkaaren aikaisiin päästöihin ja ympäristövaikutuksiin.

Kestävyyskriteeristön riittävyys määräytyy asetettujen tavoitteiden toteutumisen mukaan, ja sen tulee edistää ympäristömerkityn tuotteen tai palvelun asemaa todistetusti ympäristöystävällisempänä valintana.

Uusiutuvien kaasujen kestävyys

Jotta kestävyyskriteeristö todellisuudessa edistäisi kestävää kehitystä, sen tulee tietysti myös huomioida kestävyyden pääperiaatteet, eli sosiaalinen, ympäristöllinen ja taloudellinen kestävyys. Pelkkä syötteen kestävyys ja tuotetun energian päästöintensiteettirajat eivät viesti tarpeeksi uusiutuvan kaasun kestävyydestä, jotta kestävyyskriteerejä voidaan pitää riittävänä. Kansainvälisessä skaalassa tulee huomioida myös esimerkiksi uusiutuvien kaasujen tuotantoon ja käyttöön liittyvät vaikutukset, kuten resurssien kulutuksen vaikutuksen ympäröiviin yhteiskuntiin. Esimerkiksi vesielektrolyysitekniikoilla tuotettu vety saattaa olla sosiaalisen kestävyyden kannalta kyseenalaista alueilla, joissa on pulaa resursseista, kuten makeasta vedestä tai puhtaasta energiasta. Biokaasun kestävyydessä tulee huomioida erityisesti jätehierarkian toteutuminen sekä tuotannon aikaisten päästöjen estäminen.

Kestävyyskriteerien riittävyyden parantaminen

Kestävyyskriteeristö, ympäristömerkin viestintäohjeistuksen lisäksi, on se osa ympäristömerkeistä, joka määrittää, onko ympäristömerkitty tuote tai palvelu todellinen ympäristöteko vai valheellinen viherväittämä.

Ympäristömerkintöjen määrittelemien kestävyyskriteerien on tarkoitus aiheuttaa positiivisia ilmasto- ja ympäristövaikutuksia, edistää kestävää kulutusta sekä viestiä todistetusti ympäristöystävällisemmistä valinnoista. Kestävyyskriteeristö, ympäristömerkin viestintäohjeistuksen lisäksi, on se osa ympäristömerkeistä, joka määrittää, onko ympäristömerkitty tuote tai palvelu todellinen ympäristöteko vai valheellinen viherväittämä. Kestävyyskriteerien riittävyyttä voidaan hyvin pitkälti parantaa asettamalla korkeat tavoitteet koko toiminnan aikaiselle viestinnän tarkkuudelle ja informaation saatavuudelle, erityisesti puhuttaessa voittoa tavoittelemattomista toimijoista, jotka ovat määriteltävissä ISO 14024 ympäristömerkintöjen I tyypin standardin piiriin. Riittävällä läpinäkyvällä ja totuudenmukaisella viestinnällä voidaan estää viherpesua.

Jotta energia-alan ympäristömerkinnän kestävyyskriteeristö on riittävä, sen tulee huomioida todelliset elinkaaren aikaiset päästöt tai energiantuotannon aiheuttamat ympäristövaikutukset (ISO 14024:2018(E)). Elinkaaren aikaisten päästöjen ja ympäristövaikutusten huomioiminen kestävyyskriteereissä tulee suunnitella toiminnallisella tasolla, jotta sitä voidaan toteuttaa strategisesti ja kannattavasti.

Lähteet:

Ilmasto-opas 2022. Maailman kasvihuonekaasupäästöt kasvavat yhä. Viitattu 21.12.2023. https://www.ilmasto-opas.fi/artikkelit/maailman-kasvihuonekaasupaastot-kasvavat-yha.

ISO 14024:2018(E). Environmental labels and declarations — Type I environmental labelling — Principles and procedures. 2. painos. The International Organization for Standardization.

Malmi, J. 2023. Uusiutuvan kaasun kestävyyskriteerien riittävyys ympäristömerkinnöissä – Theseus, Turun ammattikorkeakoulun opinnäytetyö.