Listautumisanti, avain yrityksen menestykseen?
Yritykset kilpailevat keskenään tuotteissa, markkinoinnissa sekä asiakassuhteissa, miksi ei myös rahoitusrakenteessa? Suomen yli 280000 osakeyhtiöstä vain 294 on listautunut Helsingin pörssiin. Itsenäisenä opinnäytetyönä laadittu tutkimus ”Pörssilistautumisen vaikutukset yritykseen” pyrkii vastaamaan kysymyksiin listautumisen mysteereistä sekä haasteista.
Listautuessaan pörssiin yritys myy osan tai koko osakekantansa sijoittajille investointipankin avustuksella. Raha on siinä mielessä vastikkeetonta, että riskien toteutuessa sijoittajat eivät voi vaatia rahojansa takaisin, mikäli yritys ei ole rikkonut lakia tai pörssin sääntöjä.
Syyt yrityksen listautumiselle ovat monipuolisia, mutta niitä yhdistää usein yhteinen asia; rahoitus. Suomessa sekä maailmalla yritykset ovat nauttineet matalista lainakoroista vuoden 2009 Finanssikriisin jälkeen ja koronapandemian sekä Ukrainan sodan alkamisen jälkeen lainakorot ovat lähteneet jälleen nousuun. Nopea kehitys tuli yllätyksenä monelle alalle ja se on nähtävissä nopeasti kasvaneissa konkursseissa niin kotimaassa kuin ulkomailla.
Monet yritykset, joiden vieras pääoma eli velka oli kohonnut matalien korkojen aikana kärsivät nyt vaikeasta rahoitustilanteesta ja kohonneesta konkurssin riskistä. Toimialat, jotka ovat perinteisesti rahoittaneet projektejaan vieraalla pääomalla ovat nyt uuden haasteen edessä, mistä rahoitus jatkossa kannattaa hankkia?
Listautuminen yrityksen vaihtoehtona
Vastauksena rahoituksen ongelmiin yritys voi harkita listautumista pörssiin saadakseen pääomaa, joka ei ole sidottu lainakorkoon ja näin yritys voisi jatkaa investointeja ilman että korkomarkkinariski nousisi liian korkeaksi lyhyellä tai pitkällä aikavälillä.
Tutkimuksessa listautumisen havaitut keskeiset hyödyt:
- Monipuolisempi ja vakaampi rahoitusrakenne
- Matalampi konkurssiriski
- Tunnettavuus
- Luotettavuus
- Viestinnän kehittyminen
Hyödyt ovat erittäin lupaavia ja monipuolisia, asioita, joita ei ensimmäisenä välttämättä oteta huomioon, kun puhutaan rahoituksesta rahoitusrakennetta ja konkurssiriskiä lukuun ottamatta. Nämä ja monet muut pienemmät edut ovat syitä miksi yritykset listautuvat. Listautumisen edut ovat selvästi merkittävät, enemmistö maailman suurista ei valtion omistamista yrityksistä on pörssissä.
Listautumisen edut ovat selvästi merkittävät, enemmistö maailman suurista ei valtion omistamista yrityksistä on pörssissä.
Listautumisen haasteet
Alkuun listautumisen hyötyjä tutkiessa voi herätä kysymys, miksi niin pieni osa yrityksistä listautuu? Ovatko yritysjohtajat tyhmiä? Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, pörssiyhtiöllä on omat velvollisuutensa ja edellytykset, että se ylipäätänsä hyväksytään pörssiin ja listautumattomalla yrityksellä on monipuolisia syitä jättäytyä pörssistä tai vähintään lykätä päätöstään asiasta.
Helsingin pörssin päälistalle pääsemisen edellytyksiä ja riskejä:
- Miljoonan euron markkina-arvo
- Raskaampi kirjanpitokäytäntö
- Listautumiskustannukset
- Yritysvaltausriski
- Markkinariski
- Monimutkainen prosessi
Listautumisen haasteista ja ongelmakohdista voi huomata, että sille on selkeä syy, miksi niin pieni osa yrityksistä listautuu, parturikampaaja ei välttämättä halua tehdä tätä vain rahoittaakseen uuden toimitilan ja välineet sinne. Myös yrityksen nykyinen organisaatiorakenne voi olla joko etu tai haitta listautumisen alussa ja tyypillisesti suurilla yrityksillä on vahva etu tällä osa-alueella.
Yhteenveto
Listautuminen on yritykselle hyvä mahdollisuus vähentää akuutteja riskejä ja ottaa uusia hallitumpia riskejä tulevaisuutta ajatellen. Siihen on kuitenkin selvä jako, minkälaiset yritykset voivat hyödyntää listautumisen tarjoamia mahdollisuuksia, ja enemmistölle yrityksistä ne eivät ole realistisia tavoitteita. Yrityksen on myös hyvä tarkastella ovatko listautumisen riskit sellaisia, joita se on valmis ottamaan nykyisessä tilanteessaan.
Yritys voi kuitenkin saada merkittävän kilpailuedun, mikäli se pystyy helpommin rahoittamaan projektejaan pienemmällä riskillä ja matalampi velkasuhde mahdollistaa velan ottamisen yritykselle itselleen sopivampana ajankohtana.
Erityisesti raskaasti velkaantuneilla aloilla vieraan pääoman korvaaminen sijoittajien rahoilla voi olla järkevää varautumista, mikäli matalien korkojen aika on tullut pidemmäksi aikaa tiensä päähän.
Lähteet
Patentti- ja rekisterihallitus. (2024) Kaupparekisteri https://www.prh.fi/fi/kaupparekisteri/yritystenlkm.html
Sainio, N. (2024). Pörssilistautumisen vaikutukset yritykseen : listautumisen anatomia Suomessa – Theseus. Turun amk:n opinnäytetyö.
Kuva: Pexels, Tima Miroschnichenko.