Onko toimitusketjun riskienhallinta tulevaisuuden kilpailuvaltti?

16.03.2026

Nykypäivänä toimitusketjut ovat yhä enemmän kansainvälisempiä ja monimutkaisempia. Samalla ne ovat tehokkaampia, mutta entistä haavoittuvaisempia kuin ennen. Maailmalla ilmenevät maiden väliset jännitteet heijastuvat yritysten liiketoimintaan ja erityisesti toimitusketjuihin. Hyvin toteutetulla riskienhallinnalla pystytään ennakoimaan ja käsittelemään riskejä tehokkaasti.

Toimitusketju kattaa koko prosessin tuotteen raaka-ainehankinnasta sen toimittamiseen loppuasiakkaalle saakka. Kun toimitusketju toimii useammassa maassa, siihen liittyy myös enemmän epävarmuutta. Maiden väliset konfliktit, luonnonilmiöt, logistiikan häiriöt ja poliittiset säännökset ovat vain murto-osa ongelmista, mitä toimitusketjut kohtaavat ja mitkä voidaan välttää hallitsemalla riskejä onnistuneesti.

Ennakointi on jo puoli voittoa

Riskit jaotellaan yleisellä tasolla kahteen eri kategoriaan: ulkoisiin ja sisäisiin riskeihin. Ulkoiset riskit pitävät sisällään kaiken, mikä tapahtuu yrityksen vaikuttamismahdollisuuksien ulkopuolella. Näihin kuuluu esimerkiksi geopoliittiset kriisit kuten Ukrainan sota, toimitusketjun häiriöt tai kysynnänmuutokset. Sisäisillä riskeillä tarkoitetaan kaikkia epävarmuustekijöitä liittyen prosesseihin, järjestelmiin ja henkilöstöön organisaation sisällä. Käytännössä kaikki riskit näyttäytyvät esimerkiksi:

  • Viivästyksinä
  • Materiaalipulana
  • Kustannusten nousuna
  • Tuotannon keskeytymisenä

Opinnäytetyön keskeinen havainto oli, että riskienhallinta ei ole pelkästään reagoivaa toimintaa ja ongelmien korjausta jälkikäteen. Sen salaisuus perustuu ennakoivaan toimintaan. Yrityksen pitää varautua potentiaalisiin riskeihin etukäteen tunnistamalla mahdolliset häiriöt ja arvioimalla niiden vaikutusta yrityksen toimintaan. Tähän voidaan käyttää apuna erilaisia työkaluja ja toimintatapoja, esimerkiksi riskimatriisia, skenaariotyöskentelyä ja auditointeja. Riskienhallinnan kannalta on tärkeää, että se on osa yrityksen johtamista ja jokapäiväistä toimintaa, eikä vain irrallinen prosessi.

Yrityksen koko näkyy riskienhallinnassa

Opinnäytetyössä toteutettiin kolme tutkimushaastattelua. Haastateltaviksi yrityksiksi valikoitui kolme eri toimialan ja kokoluokan yritystä. Tulokset osoittivat, että yrityksen kansainvälisyydellä ja koolla on suuri merkitys siihen, kuinka ne toteuttavat riskienhallintaa toimitusketjuissa. Suuren globaalin yrityksen riskienhallinta oli erittäin järjestelmällistä ja laaja-alaista, osa toiminnallista johtamista. Käytössä oli standardin mukaisia käytäntöjä, auditointeja, tuotannon ja toimittajien hajauttamista. Keskisuuren yrityksen riskienhallinta perustui käytännönläheisyyteen ja päivittäiseen toimintaan. Heille tärkeimpiä menetelmiä olivat varastojenhallinta ja hyvien suhteiden pitäminen toimittajiin. Pienessä yrityksessä riskienhallinta puolestaan oli hyvin kevyttä ja reagoivaa toimintaa.

Haastattelujen perusteella esiin nousi erityisesti kaksi toimitusketjujen riskienhallinnan menetelmää: vaihtoehtoiset toimittajat ja varmuusvarastojen pitäminen. Jokainen haastateltu yritys toteutti näitä keinoja jollain tasolla. Häiriötilanteen sattuessa toimittajalle, yritys pystyy nopeasti reagoimaan siihen ottamalla yhteyttä vaihtoehtoiseen toimittajaan. Näin ollen säästytään mittavilta viivästymisiltä ja pystytään pitämään asiakastyytyväisyys korkealla tasolla. Useampi hankintalähde lisää joustavuutta. Varastojen pitäminen yleensä nostaa kustannuksia, mutta se voi puolestaan turvata toiminnan häiriötilanteen sattuessa. Se on hyvä tapa hallita epävarmuutta muuttuvassa maailmassa.

Kestävä toimitusketju rakentuu resilienssistä

Yksi työn tärkeimmistä käsitteistä oli resilienssi. Sillä tarkoitetaan yrityksen toimitusketjun kykyä kestää häiriöitä, palautua niistä nopeasti ja sopeutua muuttuviin tilanteisiin. Kun eletään maailmassa, jossa kaikkia riskejä ei voida estää, pitää yrityksen rakentaa toimitusketjustaan sellainen, että toiminta ei katkea häiriötilanteen sattuessa. Resilienssiä voidaan vahvistaa esimerkiksi hajauttamalla hankintaa, tekemällä varautumissuunnitelmia ja kehittämällä yhteistyötä toimittajien kanssa.

Digitalisaatio ja kehittyvä teknologia antavat yrityksille myös mahdollisuuksia kehittää omaa resilienssiä. Yritysten tulisi alkaa käyttämään tai kehittämään järjestelmiä, jossa toimitusketjun häiriöihin pystytään reagoimaan todella nopeasti tai ennakoivasti. Näitä voivat olla esimerkiksi reaaliaikainen toimitustenseuranta tai digitaaliset riskienhallintajärjestelmät, jotka pystyvät tunnistamaan poikkeuksia ennen kuin ne ehtivät vaikuttamaan toimitusvarmuuteen.

Nykypäivänä riskienhallinta ei ole enää pelkkä tukitoiminto. Se on yritykselle suuri kilpailuetu ja liiketoiminnan jatkuvuuden merkittävä tekijä. Siksi yritykset, jotka varautuvat häiriöihin ennakoivasti ja suunnitelmallisesti, ovat vahvassa kilpailullisessa asemassa muuttuvassa maailmassa.

Lähteet:

Kuva. Berlin, A. 2018. Pexels.

Sipiläinen, T, Heikkilä, E. 2026. Toimitusketjujen riskienhallinta – Monikansallisessa yrityksessä. Turun ammattikorkeakoulun opinnäytetyö.