Työhyvinvointi osaksi tekoälykeskustelua
Tekoälyn hyödyntämisellä on näkyviä vaikutuksia työelämään. Keskustelu keskittyy usein tekoälyn mahdollisuuksiin tehostaa työtä ja parantaa palvelujen sujuvuutta. Myös sosiaalialalla yleistyvään tekoälyn käyttöön kohdistuu odotuksia työn tehostumisesta ja tiedonkäsittelyn helpottumisesta. Tekoälyn toivotaan vapauttavan enemmän työntekijöiden aikaa tiedonkäsittelystä asiakkaan kohtaamiseen ja asiakastyöhön.
Työhyvinvointi on jäänyt taka-alalle tekoälykeskustelussa
Tekoälyn käytön mahdollisuuksista keskusteltaessa työhyvinvointi vaikuttaa jääneen vähemmälle huomiolle. Tekoälyn vastuullisuuteen, läpinäkyvyyteen, luotettavuuteen sekä oikeudenmukaisuuteen liittyviä kysymyksiä on käsitelty näkyvästi, mutta niiden vaikutuksista työntekijöiden työhyvinvointiin on saatavilla toistaiseksi vähän tutkimustietoa. Nämä tekoälyn hallittuun, turvalliseen ja eettiseen käyttöön liittyvät seikat ovat yhteydessä myös työhyvinvointiin. Sosiaalialalla tämä näkökulma on erityisen merkittävä, sillä vastuu asiakastyössä tehdyistä ratkaisuista säilyy aina ammattilaisella myös tekoälyä hyödynnettäessä.
Työhyvinvointi sosiaalialan eettisissä tekoälysuosituksissa
Tarkastelin opinnäytetyössäni työhyvinvoinnin huomioimista AI Tuki! -hankkeessa laadituissa sosiaalialan eettisissä tekoälysuosituksissa. Työssä selvitettiin, miten työhyvinvointiin liittyvät tekijät näkyvät suosituksissa ja millaisia kehittämistarpeita niiden näkyvyyden edistämiseen mahdollisesti liittyy.
Opinnäytetyön tulokset osoittivat, että työhyvinvointi on huomioitu eettisissä tekoälysuosituksissa, mutta siihen liittyvät näkökulmat ovat jakautuneet useisiin eri teemoihin. Työhyvinvointinäkökulmat linkittyivät aineiston perusteella erityisesti osaamiseen, johtamiseen, organisaation tukeen sekä vastuisiin ja riskienhallintaan. Tämän johdosta työhyvinvointi jää suosituksissa näkymättömään rooliin sen sijaan, että se erottuisi omana kokonaisuutenaan.
Työhyvinvoinnin kannalta keskeisiksi nousivat osaaminen ja osallistuminen. Osaaminen nähtiin tärkeänä edellytyksenä tekoälyn vastuulliselle hyödyntämiselle. Koulutuksessa tulisi huomioida riittävät resurssit, koulutuksen tarkoituksenmukainen kohdentuminen työntekijöille sekä osaamisen ylläpitäminen. Lisäksi työpaikoilla tulisi huolehtia työntekijöiden mahdollisuuksista osallistua tekoälyn käyttöönoton suunnitteluun ja sen käyttötarkoitusten määrittelyyn eri työtehtävissä. Näin tekoälyn käyttöä voidaan sovittaa hallitusti työtehtävien tarpeisiin.
Mistä työhyvinvointivaikutukset syntyvät?
Tekoälyä ei voida pitää automaattisesti työhyvinvointia edistävänä välineenä. Vaikka tekoälyn avulla voidaan edistää työn sujuvuutta ja tehostaa toimintaa, sen vaikutukset työhyvinvointiin ovat lopulta riippuvaisia siitä, miten tekoäly integroidaan tarkoituksenmukaiseksi osaksi käytännön työtä. Työhyvinvoinnin kannalta tulisi huomioida myös tekoälyn osalta henkilöstön erilaiset osaamistarpeet sekä määritellä selkeästi organisaation vastuut tekoälyn käytön seurannassa ja sen työhyvinvointivaikutusten arvioinnissa.
Jos tekoälyn toivotaan edistävän työhyvinvointia, huomion tulisi kohdistua teknologian lisäksi työntekijöiden tarvitsemaan tukeen ja johdon toimintaan. Työntekijät tarvitsevat tukea tekoälyn käyttöönotossa ja osaamisensa kehittämisessä. Johdon tehtävänä on luoda edellytykset tekoälyn tarkoituksenmukaiselle käytölle, varmistaa riittävä tuki työntekijöille sekä huolehtia tekoälyn työhyvinvointivaikutusten arvioinnista ja seurannasta.
Lähteet:
ETENE. (2026). Sosiaali- ja terveysalan eettiset periaatteet. Valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE. Viitattu 16.3.2026. https://urly.fi/45Fp
Kankare, K. (2026). Työhyvinvoinnin huomioiminen sosiaalialan eettisissä tekoälysuosituksissa. [YAMK-opinnäytetyö, Turun ammattikorkeakoulu]. Theseus. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2026110328977
Uusi-Kaakkuri, P., Hakala, P. & Rouhelo, A. (2026a) Tekoäly sosiaalialalla: suositukset vastuulliseen käyttöön. Vaasan ammattikorkeakoulu. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-5784-86-2
Uusi-Kaakkuri, P., Rouhelo, A., Hyvärinen, M. & Hakala, P. (2026b). AI Tuki! – Tekoäly sosiaalihuollon arjen tukena: Generatiivisen tekoälyn käyttö, valmiudet ja mahdollisuudet työelämän kehittämisessä. (Other Publications C45). Vaasan ammattikorkeakoulu. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-5784-87-9
Valtonen, T., Koivisto, T., Lahti, H., Kalakoski, V., Koskinen, E. & Nurmi, A. (2026). Tekoälyratkaisut hoivassa: hankkeen loppuraportti. Työterveyslaitos. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-391-279-3
Kuva: Luotu Canvan tekoälytyökalulla