Osallistava johtaminen käytännössä –toimintasuunnitelma Liedon Työllistämispalveluihin

04.06.2024

Eduskunta hyväksyi 1.3.2023 lakiesityksen TE-palvelujen uudistuksesta. TE-palvelu 2024 -uudistuksen tavoitteena on muodostaa palvelurakenne, jonka avulla työntekijät työllistyvät nopeasti sekä palvelurakenne, joka lisää työ-ja elinkeinopalveluiden monipuolisuutta, vaikuttavuutta, saatavuutta ja tuottavuutta. Uudistuksella pyritään saavuttamaan 7 000 – 10 000 lisätyöllistä.

Työ- ja elinkeinopalveluiden uudistus tarjosi mahdollisuuden luoda Turun ammattikorkeakoulun Master Schoolin opinnäytetyönä Liedon työllistämispalveluihin osallistavan johtamisen toimintasuunnitelman, jonka keskiössä on työhyvinvointi.

Lieto kuuluu Turun työllisyysalueeseen yhdessä 22 muun kunnan kanssa. Työllisyysalueen väestöpohja on noin 420 000 ja työvoimapohja 202 000. Turun työllisyysalueella toimivia yrityksiä on 46 140. (Turku 2024.) Te-palvelut 2024 -uudistus tulee muuttamaan muun muassa Liedon työllistämispalveluiden organisaatiorakennetta, palveluita ja työntekijöiden työnkuvia. Suuri muutos luo haasteita työyhteisön työssä jaksamiseen ja työhyvinvointiin.

Osallistavan johtamisen vaikutus työhyvinvointiin

Osallistava johtaminen lisää työntekijöiden voimaantumista, työssä viihtymistä, työpaikan vetovoimaisuutta ja työntekijöiden sitoutumista omaan työhönsä (Nieminen ym. 2021, 1). Kultasen (2023, 99) mukaan hyvän johtajan tulee olla motivoitunut, sillä se on yksi edellytys työtehtävässä onnistumiseen. Johtajan tulee kyetä aloittamaan asioita ja viemään aloittamansa asiat loppuun asti.

Työhyvinvoinnin johtamisjärjestelmä koostuu selkeistä tavoitteista, jotka on luotu työhyvinvoinnin edistämiseksi. Tämän lisäksi tarvitaan määritellyt vastuualueet, tarkoituksenmukaiset keinot, jatkuvaa toiminnan arviointia ja kehittämistä sekä riittävät resurssit. (Naumanen ym. 2023, 28.)

Osallistavan johtamisen toimintasuunnitelma

Työ- ja elinkeinopalveluiden uudistus käynnisti opinnäytetyön, jossa laadittiin Liedon työllistämispalveluihin osallistavan johtamisen toimintasuunnitelma, jossa on viisi osiota:

1. Työhyvinvoinnin johtamisen suunnitelman tekeminen
2. Työnkuvien selkeyttäminen
3. Työpaikan ilmapiirin seuraaminen
4. Riskienhallintamenetelmien säännöllinen päivittäminen
5. Säännöllinen palautteen antaminen

Osallistavan johtamisen toimintasuunnitelma rakentui aiemmin tutkitun tiedon sekä ryhmähaastattelun tulosten pohjalta. Aiempia tutkimuksia tarkasteltaessa löytyi yhteneväisyyksiä muun muassa oikeanlaisen tasapainon löytäminen työn vaatimusten ja työn itsenäisyyden välillä, kouluttautumisen mahdollisuus, esihenkilön tuki työntekijöiden stressin hallinnassa sekä työhyvinvoinnin edistäminen.

Ryhmähaastatteluun osallistui kymmenen Liedon työllistämispalveluiden työntekijää. Haastatteluissa havaittiin kymmenen teemaa, jotka on sisällytetty toimintasuunnitelmaan. Teemat ovat: terveys, palaute, tiedottaminen, vastuun antaminen, läsnäolo, päätösten taustalla olevan tiedon esille tuominen, lähiesihenkilön tuki, avoin keskustelu, oman työn suunnittelu ja selkeät työnkuvat.

Hyvän johtamisen peruspilarit

Ryhmähaastattelun tuloksia ja aiempia tutkimuksia vertailemalla voidaan todeta, että osallistava johtaja muun muassa antaa työntekijöille mahdollisuuden vaikuttaa, kuuntelee työntekijöitä, huomioi työhyvinvoinnin, tasapainottaa työskentelyä sekä jakaa tasavertaisesti työtehtävät työntekijöiden kesken.

Liedon työllistämispalveluiden henkilökunta koki tärkeänä muun muassa luottamuksen osoituksen, heidän ammattitaitonsa hyödyntämisen, tiedottamisen, lähiesihenkilön läsnäolon sekä työntekijöiden osallistamisen:
”Tiedottaminen ja läsnäolo ja osallistuminen tuovat turvaa ja vähentää asioiden kärjistämistä tai ylireagointia, kärpäsestä tulee härkänen”.

Lähiesihenkilön tulisi panostaa hyvän työilmapiirin luomiseen, kiinnittää huomiota työn terveydellisiin vaikutuksiin ja turvallisuuteen sekä mitoittaa työntekijän työtehtävien vaativuus oikein. Organisaation kannattaa panostaa työntekijöiden kouluttamiseen, sillä työelämä kehittyy kovaa vauhtia. Työelämän tuo myös jatkossa uusia haasteita työntekijöille, sillä teknologia, digitalisaatio ja globalisoituneet markkinat lisääntyvät. (Meyer ja Hünefeld 2018, 98). Tästä johtuen uusien taitojen hankkiminen tulisikin olla jokaisen työntekijän arkea.

Lähteet:

Kultanen, T. 2023. Kohti moniälykästä johtamista. E-kirja KauppakamariTieto-kirjapalvelussa. Helsinki: Kauppakamari. Vaatii kirjautumisen palveluun. Viitattu 18.5.2024. https://kauppakamaritieto-fi.ezproxy.turkuamk.fi/ammattikirjasto/teos/kohti-monialykasta-johtamista-2023#kohta:Kohti((20)moni((e4)lyk((e4)st((e4)((20)johtamista

Meyer, S-C. & Hünefeld, L. 2018. Challenging cognitive demands at work, related working conditions, and employee well-being. Teoksessa Rohlman, D. & Kelly, K. (toim.) Using total worker health to advance worker health and safety. E-kirja directory of open acces book-kirjapalvelussa. Basel, Sveitsi: MDPI – Multidisciplinary Digital Publishing Institute, 98 – 111.

Naumanen, P.; Viitala, R.; Kultalahti, S.; Lehtineva, J.; Pietiläinen, V.; Rusko, R.; Jestilä, S.; Jaakkola, M.; Lemmetty, S.; Riivari, E.; Reiman, A.; Kekkonen, P.; Lindholm, M.; Liesvuori, J.; Isoaho, J.; Kiiveri, K.; Hyrkkänen, U.; Karppi, M.; Vanhamäki, T.; Haapakoski, M.; Janhunen, E.; Kiviniemi, L. & Rajakangas, E., 2023. Fokus työhyvinvoinnin johtamiseen. Arviointi, kehittämisehdotukset, keinot ja menetelmät kehittämiseen. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Viitattu 18.5.2024 https://www.fokukseen.fi/wp-content/uploads/2023/02/Fokus_tyohyvinvoinnin_johtamiseen_final.pdf

Nieminen, S.; Pesonen, S. & Kiviniitty, K. 2021. Osallistava johtaminen terveydenhuollossa. Systemaattinen kirjallisuuskatsaus. Kandidaatintutkielma. Hoitotiede. Terveystieteiden yksikkö. Tampere: Tampereen yliopisto. Viitattu 18.5.2024. https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/125137/NieminenPesonenKiviniitty.pdf?sequence=2

Turku. 2024. Turun työllisyysalue. Viitattu 16.5.2024. https://www.turku.fi/tyollisyysalue

Työ- ja elinkeinoministeriö. 2024. TE-palvelut 2024 –uudistus. Viitattu 16.5.2024. https://tem.fi/te-palvelut-2024-uudistus
Kuva luotu tekoälyn avulla (Photoshop 16.05.2024).