Turvallisuus, vuorovaikutus ja johtaminen – työhyvinvoinnin avaintekijät oppilaitosympäristössä
Parhaimmillaan työ on tasapainossa vapaa-ajan kanssa, tuo turvaa, iloa ja onnistumisen kokemuksia. Pahimmillaan työ kuormittaa fyysisesti ja psyykkisesti yli kantokyvyn ja heikentää terveyttä. Työhyvinvointi koostuu useasta tekijästä, ja sitä voidaan edistää esimerkiksi koulutuksen keinoin.
Turun ammatti-instituutin (TAI) rehtori on valittu OAJ:n Hyvä johtaja ja esimies -kilpailun voittajaksi. Oppilaitoksessa onkin kiinnostuttu työelämän kehittämisestä ja johtamisesta. Toisaalta oppilaitoksessa on todettu myös, että ammatillinen koulutus on yhä suurten muutosten keskellä ja työtä työhyvinvoinnin eteen on tehtävä. Turun ammattikorkeakoulun Luotsi-hankkeessa tähdättiin hyvinvointijohtamisen ja alueellisen hyvinvointiyhteistyön kehittämiseen Turun ammatti-instituutissa.
Kysely paljasti ammatti-instituutin henkilöstön koulutustarpeet
Turun ammattikorkeakoulun Master School -opinnäytetyössä kartoitettiin TAIn henkilöstön työhyvinvoinnin ja hyvinvointijohtamisen koulutustarpeita sähköisellä kyselylomakkeella, joka kohdennettiin koko henkilöstölle. Kysely pidettiin lyhyenä, ja siihen vastattiin nimettömänä. Vastaajien ammatillista roolia oppilaitoksessa ei selvitetty. Analysoimalla vastaukset, saatiin niistä poimittua kolme teemaa, joiden pohjalta suunniteltiin koulutus työhyvinvoinnin ja hyvinvointijohtamisen edistämiseksi.
Kolme tärkeimmäksi koettua teemaa olivat:
- Turvallisuus työympäristössä
- Vuorovaikutus työyhteisössä
- Johtaminen ja esihenkilötaidot
Kyselyn vastauksissa tarpeellisiksi aiheiksi käsitellä mainittiin mm. häiriköivät opiskelijat ja väkivaltaisen oppilaan kohtaaminen. Ratkaisukeskeisesti vastauksissa toivottiin mahdollisuutta neuvottelutaitojen kehittämiseen, uhkiin varautumiseen, ja turvallisen ympäristön ylläpitämiseen.
Miten työyhteisön vuorovaikutus vaikuttaa työkykyyn ja hyvinvointiin?
Opiskelijoiden yhä erilaiset tarpeet ja haasteet, jotka saattavat ilmetä häiriökäyttäytymisenä, on tunnistettu Työturvallisuuskeskuksen taholta jo hyvän aikaa sitten (Tamminen 2020, 9). Turvallisuudesta huolehtiminen toisen asteen ammatillisessa oppilaitoksessa on yleensäkin monitahoista (OPH 2024).
Vuorovaikutuksen parantaminen työyhteisössä koettiin koulutuksen teemana tarpeelliseksi. Nykyisellään vuorovaikutus työyhteisössä sai kritiikkiä, mutta toisaalta vastauksista oli pääteltävissä, että kohtaamisia ja vuorovaikutustilanteita työyhteisössä ei ollut läheskään tarpeeksi, ja niitä toivottiinkin lisää. Toimiva vuorovaikutus työntekijöiden ja johdon välillä tukee sekä työssä jaksamista, että työkykyä (Tarkkonen 2016, 88–91).
Hyvinvointijohtamiseen liittyvää koulutusta toivottiin erityisesti esihenkilöille, yhteisöllisyyden kehittämistä toivottiin myös useassa vastauksessa. Hyvinvointijohtamisella voidaan mahdollistaa rakenteita yhteisten toimintakäytänteiden luomiseksi, mutta myös yhteisöllisyyden lisäämiseksi. Kokemus siitä, että on osa työyhteisöä ja siihen hyväksytään omana itsenään, on merkittävää työhyvinvoinnin näkökulmasta (Kukkonen 2023).
Suuren työyhteisön erilaiset tarpeet
Vaikka prosentuaalinen vastanneiden määrä (33 %) jäi reilusti alle tavoitellun, oli vastaajien joukko tästä huolimatta suuri, 183 vastaajaa. Työhyvinvoinnin edistäminen nähdään tästä päätellen aiheena tärkeänä ja vastaajilla on mahdollisesti myös uskoa vaikuttamismahdollisuuksiinsa työhyvinvoinnin edistämiseksi.
TAIn työyhteisö, johon kuuluu noin 560 henkilöä, on suuri. Lisäksi toimipisteitä on useita, joten näkökulmat työhyvinvoinnin edistämisestä ja edistämisen tarpeesta todennäköisesti vaihtelevat. Oppilaitosympäristössä tapahtuu koulupäivän aikana paljon kohtaamisia, niitäkin erilaisin vuorovaikutuksellisin taidoin.
TAIssa on edustettuna muitakin ammattiryhmiä kuin opettajia, mutta opettajat ovat oppilaitoksessa suurin ammattiryhmä, joiden kanssa tehtävän yhteistyön pohjalta opiskelijan polku rakentuu. Koulutustarpeita kartoittaessa olisi ollut kiinnostavaa huomioida Turun ammatti-instituutin työhyvinvointisuunnitelma ja selvittää, millaisia työhyvinvointia edistäviä tekijöitä työyhteisössä jo oli käytössä. Toisaalta koulutussuunnitelman tuli rakentua vastaajien näkökulmaan vertaamatta vastauksia olemassa oleviin käytänteisiin.
Hyvinvoiva työyhteisö mallina tulevaisuuden ammattilaisille
Kolmiteemainen puolenpäivän mittainen webinaari edellä mainituista aiheista tullaan toteuttamaan Turun ammatti-instituutin henkilöstölle opinnäytetyön valmistuttua. Koulutustarpeita kartoittamalla ja koulutusta järjestämällä voidaan osoittaa kiinnostusta henkilöstön työhyvinvointiin ja antaa vaikuttamisen mahdollisuuksia sen edistämiseksi.
Tulevia sukupolvia huolettaa oma jaksaminen työelämässä – työssä jaksamista tulisikin tukea kehittämällä työhyvinvointia vahvistavia keinoja. (Naumanen ym. 2023, 23–25.) Oppilaitoksessa hyvinvoiva työyhteisö toimii mallina opiskelijoille – tulevaisuuden työvoimalle. Samalla henkilöstöllä on voimavaroja tukea opiskelijoita mahdollisimman hyvin heidän tiellään ammattilaisiksi.
Lähteet:
Kukkonen, H. 5.5.2023. Tampereen ammattikorkeakoulu. Mitä opettaja tarvitsee jaksaakseen? Viitattu 25.11.2024. https://sites.tuni.fi/tamk-julkaisut/pedagogiset-ratkaisut/mita-opettaja-tarvitsee-jaksaakseen-harri-kukkonen/
Naumanen, P., Viitala, R., Kultalahti, S., Pietiläinen, V., Rusko, R., Jestilä, S., Jaakkola, M., Lemmetty, S., Riivari, E., Reiman, A., Kekkonen, P., Liesvuori, J., Isoaho, J., Kiiveri, K., Hyrkkänen, U., Karppi, M., Vanhamäki, T., Haapakoski, M., Janhunen, E., Kiviniemi, L., Rajakangas, E. 2023. Fokus työhyvinvoinnin johtamiseen: arviointi, kehittämisehdotukset, keinot ja menetelmät kehittämiseen. Vaasan yliopisto.
Opetushallitus. 2019. Hyvinvointijohtaminen ammatillisessa oppilaitoksessa. Raportit ja selvitykset 2019:13a. Viitattu 25.8.2023. https://www.oph.fi/sites/default/files/documents/hyvinvointijohtaminen_ammatillisissa_oppilaitoksissa.pdf
Tamminen, H. 2010. Työturvallisuus ja työhyvinvointi opetustyössä. Työturvallisuuskeskus TTK, Kuntaryhmä ja Palveluryhmä
Tarkkonen, J. 2016. ”NÄIN ON TEHTY ENNENKIN” Tutkimus turvallisuuden ja työhyvinvoinnin kokonaishallintaa estävistä ja vaikeuttavista uskomuksista. Lapin yliopisto. Viitattu 3.9.2023. https://lauda.ulapland.fi/bitstream/handle/10024/62334/Tarkkonen_Juhani_ActaE_186_pdfA.pdf?sequence=2&isAllowed=y
Kuva: Unsplash