Pienistä teoista suuriksi taidoiksi – lapsen omatoimisuus kasvaa kodin ja varhaiskasvatuksen yhteistyössä
Eri kulttuureissa lapsen itsenäisen toiminnan ja omatoimisuuden kehittymiseen sekä siihen kannustamiseen suhtaudutaan eri tavoin, mutta yhteistä on halu toimia lapsen parhaaksi. Varhaiskasvatuksen ja kodin yhteistyössä pienistä arjen teoista kasvaa mahdollisuuksia, joissa lapsen itsenäistä toimijuutta voidaan rohkaista ja vahvistaa. Samalla tuetaan lapsen sisäistä motivaatiota ja minäpystyvyyden tunnetta, mikä luo pohjan itsetunnon kehitykselle.
Kun lapsi harjoittelee pukemista tai syömistä itse, kyse ei ole vain taidosta saada kengät jalkaan tai lusikka pysymään kädessä. Samalla lapsi rakentaa käsitystä itsestään osaavana ja pystyvänä toimijana. Lapselle kokemus siitä, että hän voi vaikuttaa omaan toimintaansa ja yrittää itse, on tärkeä perusta oppimiselle. Lapsen oma toimijuus on määritelty yhdeksi varhaiskasvatuksen keskeisimmistä tavoitteista ja lapsen hyvinvoinnin edellytykseksi (Opetushallitus 2022, 27–29). On tärkeää, että varhaiskasvatus vahvistaa lapsen tunnetta siitä, että hän saa vaikuttaa omaan toimintaansa. Tällainen kokemus itsenäisyydestä tukee lapsen sisäistä motivaatiota ja lisää hänen sinnikkyyttään. (Rautamies ym. 2018, 55.)
Toimijuus syntyy vuorovaikutuksessa muiden kanssa
Toimijuus ei ole pelkästään yksilön ominaisuus eikä se synny itsestään, vaan muotoutuu vuorovaikutuksessa muiden ihmisten ja ympäristön kanssa (Turja & Vuorisalo 2022, 2). Lapsen kokemus siitä, että häntä hoitaviin aikuisiin voi luottaa, luo perustan turvallisuuden tunteelle. Tämä puolestaan rohkaisee lasta tutkimaan ympäristöään, oppimaan uusia asioita sekä kehittymään sosiaalisesti ja tunne-elämänsä osalta. Aikuisilla on merkittävä rooli lapsen kehityksen tukemisessa. Aikuisten on tärkeää ymmärtää, mitkä tekijät edistävät tai hidastavat lapsen kehitystä ja kuinka he voivat tarjota parhaat mahdolliset edellytykset lapsen kasvulle ja oppimiselle. (Saarinen ym. 2023, 34–35.)
Varhaiskasvatuksen arki on täynnä tilanteita, joissa lapsi voi harjoitella taitojaan ja omatoimisuuttaan: lelujen siivoaminen, ruokailutilanteet, pukeutuminen tai riisuuntuminen. Näissä tilanteissa lapsella on myös mahdollisuus peilata onnistumistaan sekä omaan sisäiseen kokemukseensa että aikuisen reaktioon. Lapsen kannustaminen itsenäiseen ja omatoimiseen toimintaan tukee hänen oppimisvalmiuksiensa perustaa – itsetuntoa ja minäkuvaa. Onnistumisen elämykset vahvistavat lapsen minäpystyvyyttä eli uskoa omaan kykyyn suoriutua tehtävistä ja saavuttaa tavoitteita (Rautamies ym. 2018, 54–57). Kun lapsi saa mahdollisuuden yrittää itse ja kokea onnistumisia, hänen sinnikkyytensä kasvaa ja samalla lapsi saa kokemusta itsestään oppijana.
Kulttuurien kirjo rikastuttaa varhaiskasvatuksen arkea
Kaikissa perheissä lapsen itsenäisen toimijuuden tukeminen ei näyttäydy samanlaisena. Suomalaisessa yksilökeskeisessä kasvatustavassa lasta kannustetaan ja tuetaan ikä- ja kehitysvaihe huomioiden luontaiseen tarpeeseen toimia itsenäisesti ja saada onnistumisen kokemuksia. Joissakin yhteisöllisemmissä kulttuureissa saatetaan tapaa tehdä asioita lapsen puolesta pitää hellyytenä ja huolenpitona. (Pulkkinen 2022, 83.) Yhtä oikeaa tapaa ei ole. Varhaiskasvatuksessa interkulttuurisuus tarkoittaa sitä, että lasten erilaiset kulttuuritaustat nähdään arvokkaina ja yhteistä oppimista rikastuttavina. Lapsia ohjataan ymmärtämään ja kunnioittamaan toistensa kieltä, kulttuuria ja katsomuksia. Tavoitteena on, että erilaisuus on voimavara ja vuorovaikutus on ennakkoluulotonta. (Opetushallitus 2022, 34–37.)
Kulttuurien moninaisuus tuo varhaiskasvatukseen rikkautta, mutta voi myös herättää kysymyksiä ja väärinkäsityksiä. Eri kieli- ja kulttuuritaustaisilla vanhemmilla voi olla ennakkokäsityksiä päiväkodin toimintaan liittyen ja samoin henkilökunta voi suhtautua ennakkoluuloisesti vanhempia ja heidän edustamaansa kulttuuria kohtaan. Tietämättömyys eri kulttuurien ja maiden eroista voi vaikuttaa suhtautumiseen, jos vanhemmat eivät esimerkiksi tiedä, että Suomessa päiväkodissa ulkoillaan sadepäivinäkin. Lapsen voidaan myös ajatella tulevan helposti kipeäksi eikä havaita, että sopiva säänkestävä varustus mahdollistaa ulkoilun säällä kuin säällä. Saksien tai sormivärien käyttö voidaan kokea lapselle vaarallisena eikä osata huomioida, että samalla ne kehittävät motorisia taitoja ja esimerkiksi sormien hienomotoriikkaa. Joskus kielimuuri voi olla esteenä ja vaikeuttaa kommunikointia päiväkodin ja vanhempien välillä, jolloin itsenäisen toimijuuden ja omatoimisuuden esiintuominen ja siihen kannustaminen hankaloituu. Väärinkäsityksien syynä on nimenomaan kulttuurien moninaisuus, ja ristiriitoja voidaan välttää edistämällä keskusteluyhteyttä vanhempien ja varhaiskasvatuksen välillä. (Paavola & Talib 2010.)
Hyvä kasvatusyhteistyö rakentuu avoimelle ja kunnioittavalle suhtautumiselle erilaisiin perheisiin sekä heidän kieliinsä, kulttuureihinsa, katsomuksiinsa ja kasvatusnäkemyksiinsä (Opetushallitus 2022, 23). Yhteistyössä keskeistä on luottamuksen rakentaminen, tasavertainen vuorovaikutus ja keskinäinen kunnioitus, jotka tukevat kasvatusyhteistyötä (Paavola & Talib 2010). Sekä vanhemmilta että varhaiskasvatuksen henkilökunnalta edellytetään herkkyyttä ja halua ymmärtää toisiaan. Kun vanhemmat ja kasvattajat jakavat ajatuksia arjen kasvatustavoista, syntyy yhteinen näkemys siitä, miten lasta ja hänen kehittymistään voidaan tukea parhaiten. Avoin keskustelu ja yhteistyö auttavat löytämään yhteisymmärryksen kodin ja varhaiskasvatuksen välillä.
Toimiva ja avoin yhteistyö kodin ja varhaiskasvatuksen välillä on avain luottamussuhteen syntymiseen. Luottamuksen syntyminen vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä, yhteisymmärryksen muodostumista ja onnistuneita kohtaamisia. Perheiden kanssa työskentelyssä korostuvat ammattilaisen suhde- ja kohtaamistaidot sekä kulttuurien tuntemus. Työntekijältä edellytetään kykyä perheen arvoa kunnioittavaan sensitiivisyyteen, mutta samalla suomalaiseen elämäntapaan ohjaavaan toimintaan. (Kivijärvi 2016, 251–252.) Kasvattajan ammattitaitoa on nähdä jokaisessa lapsessa mahdollisuuksia ja voimavaroja sekä tukea lapsen kykyjen kehittymistä lapsentahtisesti ja hänelle osuvalla tavalla. Lapsella tulee olla mahdollisuus tulla nähdyksi itsenään. (Malinen 2019, 21–27.)
Omatoimisuus on perusta lapsen tulevaisuudelle
Lapsen omatoimisuus kehittyy turvallisten aikuisten rohkaisulla. Omatoimisuuden tukeminen ei tarkoita sitä, että lapsen täytyisi pärjätä yksin, vaan että hän saa tilaisuuksia yrittää, harjoitella ja onnistua. Lasta kasvattaessa on tärkeää katsoa eteenpäin ja pohtia, millaisia taitoja hänen tulisi oppia nyt, jotta hän pärjäisi myös tulevaisuudessa, esimerkiksi vuosien päästä. Jos keskitymme pelkästään nykyhetkeen, olemme kehityksessä aina askeleen jäljessä. Kasvatuksen tulisi olla kauaskantoista, eli huomioida yksittäisten tilanteiden sijaan lapsen kokonaisvaltainen kasvu ja tulevaisuus. (Trogen 2020, 14.)
Kun lapsi kokeilee, onnistuu ja välillä epäonnistuukin, kasvaa hän vähitellen vahvaksi toimijaksi omassa elämässään. Se on perusta, joka kannattelee lasta myös tulevaisuudessa läpi koko elämän. Varhaiskasvatuksessa ja kotona saaduista itsenäisyyden ja onnistumisen kokemuksista on lapselle hyötyä opintiellä, kaverisuhteissa ja myöhemmin työelämässäkin.
Artikkeli pohjautuu Elina Rauhalan ja Susanna Rinta-Rahkon opinnäytetyöhön Opas eri kieli- ja kulttuuritaustaisille vanhemmille lapsen itsenäisen toimijuuden tukemiseksi. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2025100125455
Lähteet:
Malinen, H. 2019. Anna lapselle ääni – Kieli- ja kulttuuritietoisuuden voima kasvatuksessa. Jyväskylä: PS-kustannus.
Opetushallitus 2022. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2022. Määräykset ja ohjeet 2022:2a. Viitattu 27.9.2025. https://www.oph.fi/sites/default/files/documents/Varhaiskasvatussuunnitelman_perusteet_2022_2.pdf
Paavola, H. & Talib, M-T. 2010. Kulttuurinen moninaisuus päiväkodissa ja koulussa. Jyväskylä: PS-kustannus.
Pulkkinen, L. 2022. Lapsen hyvinvointi alkaa kodista. Jyväskylä: PS-kustannus.
Rautamies, E.; Koivula, M. & Vähäsantanen, K. 2018. Lastentarhanopettaja lasten autonomian tukijana varhaiskasvatuksessa. Viitattu 24.9.2025. Varhaiskasvatuksen tiedelehti. https://journal.fi/jecer/article/view/114085/67284
Saarinen, A.; Lyytinen, P.; Ahonen, T. & Lyytinen, H. 2023. Varhaislapsuus. Teoksessa: Pulkkinen, L.; Ahonen, P. & Ruoppila, I. (toim.). 2023. Ihmisen psykologinen kehitys. 10., uudistettu painos. Jyväskylä: PS-kustannus, 34–36.
Trogen, T. 2020. Positiivinen kasvatus. Jyväskylä: PS-kustannus.
Turja, L. & Vuorisalo, M. 2022. Lasten oikeudet, toimijuus ja osallisuus oppimisessa. Teoksessa Koivula, M.; Siippanen, A. & Eerola-Pennanen, P. (toim.) 2022. Valloittava varhaiskasvatus. E-kirja Bookbeat-kirjapalvelussa. Tampere: Vastapaino. Vaatii käyttäjätunnuksen. Viitattu 22.9.2025.