Kiertotalousverkostot mahdollistavat tiedon jakamisen eri tavoilla
Nykyaikana puhumme paljon kiertotaloudesta ja sen tuomista ympäristöhyödyistä. Kuluttajille kiertotalous on tullut tutummaksi kirpputorien ja…
Nykyaikana puhumme paljon kiertotaloudesta ja sen tuomista ympäristöhyödyistä. Kuluttajille kiertotalous on tullut tutummaksi kirpputorien ja…
Valtio, valtion liikelaitokset, kunnat, kuntayhtymät ja muut hankintayksiköt tekevät palvelu-, tavara- ja rakennusurakkahankintoja omien organisaatioidensa…
Nykyisillä ruoan tuotantotavoilla ja kulutustottumuksilla ihmiskuntaa kohtaa tulevaisuudessa haaste ruoan saatavuuden suhteen. Ratkaisuja on kuitenkin…
Vuonna 2020 EU:ssa tuotettiin 3,3 miljardia tonnia jätettä ja teollisuustoiminnan osuus tästä on noin 10…
Jotta muovien kierrätys toteutuisi riittävässä laajuudessa, on monipuolisten ratkaisujen kehittämien tärkeää. Biopohjaisten ja uusiomuovia hyödyntävien…
Lihateollisuudessa syntyy tuotantoketjun eri vaiheissa runsaasti sivutuotteita, aina maatiloilta lihanleikkaamiseen saakka. Suomessa syntyy vuosittain lihateollisuuden…