Siltoja Suomesta New Yorkiin – suomalaisten pk-yritysten kulttuurienvälisen osaamisen lisääminen New Yorkin metroalueella
Suomi on saanut monista syistä viime aikoina paljon kansainvälistä huomiota. Suomen valokeila on nähty Yhdysvalloista…
Suomi on saanut monista syistä viime aikoina paljon kansainvälistä huomiota. Suomen valokeila on nähty Yhdysvalloista…
Urheiluliiketoiminta on kasvanut viimeisen vuosikymmenen aikana globaalilla mittakaavalla ja sen vaikutteet näkyvät myös suomalaisessa urheiluliiketoiminnassa….
Megatrendit eivät ole yllättäviä, vaan tuttuja, laajoja käynnissä olevia muutoksia. Pienellä yritykselläkin on resursseja tutkia…
Suomen autokannan ikä nousee. Autoliikkeiden vastuu kasvaa kuluttajansuojalain virheolettaman noustessa puolesta vuodesta vuoteen. Samaan aikaan…
Urheiluseurat toimivat paitsi urheilun edistäjinä myös yhteisöjen keskipisteinä. Urheilusta on vuosien saatossa tullut viihteen muoto…
Rakennusala on yksi niistä aloista, joihin kohdistuu erityisen paljon sääntelyä. Suomen arvonlisäverolaissa käsitellään erikseen rakennusalan…
Turun Ruissalon uusi Kalevala Awakening -audiokierros antaa käyttäjälle mahdollisuuden paeta arkea ja kokea jotain ainutlaatuista….
Kulkiessasi kadulla katseesi kiinnittyy lumihangesta pilkottavaan punaiseen etikettiin ja vastaantulevan kävelijän kangaskassia koristaa lähikaupan logo….
Miksi kukaan haluaisi maksaa veroja vapaaehtoisesti? Arvonlisäverolaissa on määritelty kohta, jossa voidaan tiettyjen edellytysten täyttyessä…
Mitä puit tänään päällesi? Onko kaapista nappaamasi asu hiljattain vaatekaupasta edulliseen hintaan ostettu tekokuituinen paita…
Suomessa verovelvollisia ovat kaikki Suomessa asuvat henkilöt sekä taloudellista toimintaa harjoittavat yritykset ja yhteisöt. Verotuksesta…
Organisaation kestävyys merkitsee liiketoiminnan harjoittamista tavalla, jolla huomioidaan sidosryhmiin ja muuhun ympäröivään yhteisöön kohdistuvat ekologiset,…