Yli 80-vuotias talo voi olla edelleen hyvässä kunnossa – kuntotarkastus auttaa tunnistamaan korjaustarpeet ajoissa
Vanhan talon ikä ei yksin kerro sen kunnosta. Halikon Hajalassa sijaitsevan vuonna 1940 rakennetun omakotitalon…
Vanhan talon ikä ei yksin kerro sen kunnosta. Halikon Hajalassa sijaitsevan vuonna 1940 rakennetun omakotitalon…
Mitä ihmislähtöisyys merkitsee taloyhtiön hallitusjäsenille, onko sillä vaikutusta korjaushankkeen onnistumiseen? Missä määrin ihmislähtöisyys on toteutunut taloyhtiön korjaushankkeissa viimeisen viiden vuoden aikana?
Rakennusala on jatkuvassa muutoksessa monien eri tekijöiden vaikutuksesta. Kokemus ja tutkimustieto ohjaavat kehitystä kohti terveellisempiä…
Keväällä 2025 aloitin opinnäytetyöni HPP-Tekniikka Oy:n Paraisten vesitornin saneerausprojektista. Työn ydin oli selkeä: aikataulun laadinta,…
Pihakansi näyttää usein tavalliselta pihalta, mutta sen alla voi olla esimerkiksi pysäköintihalli tai muita tiloja….
Rakennusten kosteus- ja mikrobivauriot liittyvät usein erilaisten mikrobisukujen, kuten homeiden, hiivojen ja sädesienten esiintymiseen. Näiden…
Suomessa on suuri määrä 1970 ja 1980 -luvuilla rakennettuja kerrostaloja, jotka alkavat olla teknisen käyttöikänsä…
Kosteudenhallinta edustaa rakentamisen yhtä tärkeintä osa-aluetta, joka vaikuttaa suoraan laatuun ja mahdollisiin jälkijättöisiin kustannuksiin rakennushankkeessa….
Kiertotalous on keskeinen osa rakentamisen tulevaisuutta ja sen tavoitteena on pidentää materiaalien elinkaarta, vähentää jätteen…
Käyttötarkoituksen muuttamisessa ja siten korjausrakentamisessa on olennaista yhdistää rakennuksen alkuperäisen rakenteen ja sen historiallinen arvo…
Sisäilmaongelmien korjaaminen vaikuttaa ajankohtaisten uutisten mukaan olevan yllättävän hankalaa. Sisäilmaongelmat johtuvat yleensä suunnittelu- ja toteutusvirheistä….
Asuminen etelän lämmössä. Asuminen etelässä on varmasti ollut monen suomalaisen mielissä ainakin ajatuksen tasolla. Aurinko,…